Haaga-Helia

Haaga-Helia syntyi Suomen ensimmäisen korkeakoulujen yhdistymisen tuloksena vuoden 2007 alussa, kun Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu ja Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu yhdistyivät. Haaga-Helia kouluttaa myynti-, palvelu- ja yrittäjähenkisiä asiantuntijoita yritysten tarpeisiin. Haaga-Helia on yksi Suomen selkeimmin profiloituneista ammattikorkeakouluista ja koulutusviennin uranuurtajista. Edelläkävijyys ja innovatiivisuus verkostoissa ovat olleet alusta saakka tekemisen kulmakiviä.

Kymmenvuotisen taipaleen aikana Haaga-Helia on löytänyt mission avointen ovien linjasta – avaa ovet työelämään. Tämä kuvaa paitsi opintojen tarjoamia mahdollisuuksia ja opiskelijoiden hyvää työllistymistä myös dynaamista yritysyhteistyötä ja ajassa elämistä. Haaga-Helia mahdollistaa muutoksen niin ihmisissä, yrityksissä kuin koko yhteiskunnassa.

MARK ja Haaga-Helia ovat solmineet partnerisopimuksen vuodelle 2018.

Tutustu Haaga-Helian tarjontaan – saat MARKin jäsenenä -10 %!
Työn ohessa opiskelu myös irrottaa arjesta, verkottaa eri yrityksistä tulevat kollegat ja antaa tietoa päivittäiseen työhön vietäväksi. Haaga-Helian laajasta ja monipuolisesta avoimien koulutusten tarjonnasta löydät lyhytkestoisia ja pidempiä koulutuksia ja kursseja, joiden avulla kehittät nykyistä tietotaitoasi tai valtaat uusia osaamisalueita.

MARKin jäsenenä varmistat, että kasvava osaamisesi ja verkostosi kulkevat aina mukanasi, veipä urasi sinut minne tahansa.

MARK kokoaa sinulle alan sytyttävimmät teemat, opit ja oivallukset yhteen paikkaan. Jos et ehdi tilaisuuksiin, löydät jatkuvasti päivittyvän sisällön aina täältä. Pirstaloituvassa markkinoinnin kentässä tarkastellaan uusien asioiden lisäksi myös perusasioita uudesta näkökulmasta: strategista suunnittelua, asiakasymmärrystä, fiksua ostamista, budjetointia, seurantaa, yhteistyötä. Tule mukaan ja ota jäsenyydestäsi kaikki irti.

Liity jäseneksi Tutustu jäsenetuihimme