Yrityksen tai organisaation viesti on vähintään kuusi kertaa voimallisempi, kun viestijänä on työntekijä. Miten sitten parhaiten kannustetaan työntekijöitä viestimään somessa ja miten saadaan myös perässähiihtäjät mukaan? Entä miten vältetään sudenkuopat?

Tule MARK Aamuteemaan kuuntelemaan kaksi onnistumistarinaa, kertojina ja kokemusten jakajina Kelan Olga Tarsalainen ja Karttakeskuksen Jarmo Tuutti. Molemmat asiantuntijat ovat menestyksellä kehittäneet oman työyhteisönsä viestinnän ja markkinoinnin vaikuttavuutta. He kertovat mm. miten kannattaa lähteä liikkeelle, millainen malli toimii asiantuntijaviestinnän runkona tai mikä on johdon rooli kun viedään viestinnän ilosanomaa eteenpäin?

Ennen menestystarinoita Hanna Puro Zentosta alustaa aamun teemaa ja kertoo lyhyesti mistä työntekijäviestinnässä on kyse.      

Olga Tarsalainen
Viestinnän asiantuntija, Kela 
Olga on kokenut ja luova viestinnän ammattilainen, jonka kannustava ja innostava ote tarttuu satavarmasti kuulijoihin. Olga on valmentanut useiden isojen organisaatioiden henkilökuntaa ja on kysytty puhuja. Hänellä on keskeinen rooli mm. Kelan somekuvioiden kehittämisessä.

Jarmo Tuutti
Markkinointipäällikkö, Karttakeskus
Karttakeskuksen markkinointipäällikkönä toimiva Jarmo on kokenut B2B-markkinoinnin ammattilainen, jonka intohimona on strategisen, liiketoimintaa tukevan ja myyntiä lisäävän markkinoinnin suunnittelu, johtaminen ja toteuttaminen.
Päivätöidensä lisäksi Jarmo tuottaa aktiivisesti sisältöä B2B-markkinoinnista omille sivuilleen osoitteessa jarmotuutti.fi

Hanna Puro
Sisältömanageri, Zento
Hanna on digitaalisen viestinnän ja sisältötuotannon asiantuntija ja valmentaja Zento Oy:ssa. Zenton valmentajat Hanna Puro ja Hanna Takala auttavat yrityksiä, organisaatioita ja asiantuntijoita viestimään somessa ja muualla verkossa sekä tuottavat viestinnän tueksi someohjeistuksia ja -strategioita. 

Aamukahvitarjoilu.
Tilaisuus on maksuton MARK:in jäsenille mutta edellyttää ilmoittautumista etukäteen – viimeistään 15.5. mennessä. Paikkoja on rajatusti.

Tervetuloa!