Berner Oy on vuonna 1883 perustettu kotimainen bränditavaratalo, jonka kotimaiset ja kansainväliset tuotemerkit ovat tuttuja monille. Tänään monialayhtiö toimii Suomen lisäksi Baltiassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Omat tuotantolaitokset sijaitsevat Heinäveden kauniissa maisemissa, ja siellä tehdään useita suomalaisten suosikkituotteita, kuten XZ-hiustenhoitosarjaa, LV- ja Herbina -hygieniasarjoja, Lasol- ja Korrek-autonhoitosarjoja sekä Rajamäen etikoita.

Tilaisuudessa keskustellaan Bernerin brändien vaikuttajamarkkinoinnin ja viestinnän esimerkeistä. Vierailemme myös Bernerin tuotekehityslaboratoriossa, jossa kehitetään kotimaisia suosikkituotteita ja suunnitellaan uusia pakkausratkaisuja mm. yhteistyössä kumppaneiden kuten Sulapacin kanssa. Ajankohtaista asiaa myös vastuullisuusviestinnästä ja -teoista.

Tuloksia tehokkaalla vaikuttajamarkkinoinnilla
Yksi Suomen kirkkaimmista poptähdistä ja 135-vuotias perheyhtiö kohtasivat, kun Bernerin tunnettu Hai-brändi sai yhteistyökumppanikseen Robinin. Robin suunnitteli persoonallisen Hai Low -malliston nuorisoa puhuttelevaksi. Robinin vaikuttavuuden avulla saavutettiin keskeiset kohderyhmät tehokkaasti ja kohderyhmiä aidosti kiinnostava, persoonallinen mallisto tuotiin helposti saataville. Markkinointipäällikkö Satu Laakso kertoo kumppanuuden keskeiset kokemukset ja onnistumiset.

TILAISUUS ON TÄYNNÄ. Mutta kaikille tiedoksi: Berner Shopissa voi tehdä ostoksia keskiviikon 16.5. aikana – 40%:n alennuksella (myös yritysvierailulle osallistuvat voivat shoppailla esim. klo 16.30 ennen vierailun alkamista). Kosmetiikkaa, elintarvikkeita ja kumisaappaita Clarinsista Nokian Jalkineisiin ja Rajamäen etikoista LV-hygieniatuotteisiin. Myymälässä toimii maksukortit, mutta ei käteinen.

MARK Viestintäryhmä