Tammikuun Täräys on maksuton jäsentilaisuus MARK:in jäsenille. Tilaisuus on järjestetty jo vuodesta 2006 lähtien Tennispalatsissa Helsingissä ja tammikuinen iltapäivä alkaa mukavasti välipalan merkeissä tapaamalla niin vanhoja kuin uusiakin tuttuja. Tammikuiseen jäseniltaan on kokoontunut vuosittain iloinen joukko markkilaisia ja puheensorinaa on riittänyt.
Tilaisuudessa on tiedossa jälleen palkintosadetta, kun julkistetaan
* Vuoden Markkilainen
* Vuoden Iskulause 2014
* Vuoden Markkinointiteko sekä
* Kultajyvä®2014 ilmoituskilpailun parhaat
KOTIMAINEN UUTUUSLEFFA – VIIKOSSA AIKUISEKSI
Illan päättää jo perinteeksi tulleen tavan mukaan kotimainen uutuusleffa, joka on tällä kertaa ”Viikossa aikuiseksi”. Johanna Vuoksenmaan ohjaama leffa on komedia ihmisten kompuroivista yrityksistä kasvaa aikuisiksi. Joukko toisilleen tuntemattomia miehiä ja naisia haluaa viettää toisenlaisen kesälomaviikon houkuttelevan oloisella aikuisten leirillä Turun saaristossa. Leiri saaressa ei ehkä täytä tuotelupausta ”elämän ihanimmasta viikosta”, mutta entisellään sieltä ei kukaan arkeensa palaa.
Leffan pääosissa ovat Anna-Leena Sipilä, Eppu Salminen, Essi Hellén, Iina Kuustonen, Jarkko Niemi, Jarkko Pajunen, Lauri Tanskanen, Minna Koskela, Minttu Mustakallio ja Taneli Mäkelä.
Tervetuloa!