Tule tutustumaan, kuinka unia on mahdollista hyödyntää työn ja arjen voimavarojen, luovuuden ja uusien näkökulmien lähteenä.
Tässä kahden kerran työpaja-kokonaisuudessa työskennellään myös kokemuksellisesti unien kanssa työn maailmasta käsin. Työskentelyn avulla on mahdollista saada kokemusta siitä, miten oppia ymmärtämään omia uniaan niiden tulkitsemisen sijaan.
Unet ja työ -tehoaamut järjestetään 7.11. ja 26.11.2013. Voit osallistua joko molemmille kokoontumiskerroille tai vain yhdelle kerralle. Osallistujamäärä kokoontumiskerroille on maksimissaan 16 henkilöä, jotta uniryhmätyöskentely voidaan onnistuneesti toteuttaa.
Helena Eskelinen Helena Eskelinen on toiminut oman toiminimensä Kasvuvire puitteissa n. 15 vuotta eri organisaatioissa ja yrityksissä ulkopuolisenä työnohjaajana ja työyhteisökehittäjänä ja kouluttajana. Sitä aikaisemmalta ajalta Helenalla on usean vuoden kokemus työhyvinvoinnin edistämiseen liittyvissä tehtävissä. Tällä hetkellä hän on suuntautunut myös unien hyödyntämiseen työn konteksteissa. |