Jaakko Tapaninen ja Marko Ahtisaari kirjoittavat 10X Finland –pamflettikirjassaan ymmärtävänsä, että viestinnässä jylläävä muutos ei ole erikoistapaus, vaan ennakkotapaus. Samat muutoksen voimat jylläävät heidän mukaansa kaikilla elämänalueilla. Musiikkiteollisuus maistoi tätä jo aikoja sitten. Kirjoittajien mielestä Suomen mahdollisuudet tässä maailmassa ovat hyvät, ja siksi myös tavoitteiden on oltava korkealla. Ei pidä olla vähän parempi kuin kilpailija. Pitää asettaa tavoite olla 10X parempi. Sillä saa aikaan irtioton ja todellisen eron. Kyse on oivalluksesta ja asenteesta.
Asennetta ja oivallusta saimme nähdä Suomen nuorten Leijonien jääkiekkoesityksissä kotikisoissa Hartwall Arenalla. Loistavaa taituruutta, mainiota yhteispeliä ja ennen kaikkea periksi antamattomuutta. Suuri osa otteluista kääntyi altavastaajan asemasta taistelun kautta voittoon. Mikä upea henkinen selkäranka nuorella joukkueella onkaan!
Turhaan ei julkisuudessa ole puhuttu siitä, että Suomen henkinen tila kaipaa tällaisia leijonasuorituksia osoittamaan, että kaikki on mahdollista, kun yrittää ja uskoo asiaansa. Yhtälailla liike-elämässä kaikki on mahdollista, kun ei heti anna periksi vastapuolen tehdessä maalin. Tsemppiä, peli-iloa ja asennetta tarvitaan. Ja muutenkin, onhan se mukavampaa panostaa positiiviseen kierteeseen.
Peli-iloa toivottaen,
Lauri