MARK Suomen Markkinointiliitto ja Sanomalehti Keskisuomalainen etsivät vuosittain keskisuomalaista markkinointitekoa. Vuoden keskisuomalainen markkinointiteko -palkinnon saamisen edellytyksenä on selkeästi tavanomaisen ylittävä toiminta tai suoritus, joka omalta osaltaan pyrkii kannustamaan yhä parempien ratkaisujen kehittämiseen. Ehdokkailla on aina kytkös Keski-Suomeen. Palkinnon valitsee MARK Keski-Suomi.
 
Kahdeksan kertaa jaetun palkinnon ovat aiemmin voittaneet Semmarit, Nordic Business Forum, Toivolan joulupiha, kauppakeskus Forumin Iloinen remppa, Petäjäveden omakotitalonäyttely, Kylpyläkeskus Peurunka, SECCO Finland Oy ja Seisomapaikkaklubi. Yleisö on saanut äänestää viiden hyvän ehdokkaan ( Bio GTS, Kasvuopen, Jyväskylän seudun joukkoliikenteen uudistus, Finnchat ja Paahtimo Papu) joukosta Sanomalehti Keskisuomalaisen sivuilla.
 
Viime torstaina Jyväskylän Finngraf-messujen yhteydessä pidetyssä Marketing Today –seminaarissa palkittiin voittaja. Vuoden 2015 keskisuomalainen markkinointiteko –voittaja on BioGTS, joka sai 26,7 % yleisön äänistä. BioGTS on löytänyt paikkansa yhdistävänä linkkinä jätteenkäsittelyn ja lähipolttoainetuotannon välissä. Yhtiö on kehittänyt korkean teknologian tuoteportfolion, joka skaalautuu maatilamittakaavasta maailman metropolien jätteenkäsittelyyn soveltuvaksi.
 
Markkinoinnin kulmakivi on ollut tuoteportfolion pitkälle jalostettu tuotteistus ja vahvasti asiakaslähtöinen ajattelu, jossa on osattu nähdä hyvinkin erilaisten kohderyhmien tarpeet.
Tärkeimpinä markkinoinnin keinoina ovat olleet aktiivinen osallistuminen kotimaisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin, somen sekä agenttiverkoston hyödyntäminen ja agenttien tukeminen markkinointipanostuksissaan
 
Marketing Today –kunniamaininnan sai sai Finnchat, joka on tuonut chat-palvelun osaksi yli 1000 suomalaista verkkokauppaa ja –palvelua. Finnchat keräsi 26,3 % yleisön äänistä.