Effie Awards Finland on markkinoinnin tuloksellisuutta mittaava kilpailu, jonka Suomessa järjestää Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL. Effie on Suomen ainoa markkinointiviestinnän tuloksellisuutta mittaava kilpailu. Kilpailutöiden määrällä mitattuna Effie on Suomen suurin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu.
Effiessä on nyt uusia kategorioita: markkinointi, teknologia ja brändätyt sisällöt. Kisaan voi osallistua teknologiapainotteisilla kampanjoilla omaan sarjaansa. Brändätyt sisällöt ovat uusi mahdollisuus viestintätoimistoille osallistua kansainväliseen Effie-kilpailuun.
”Teknologia on tullut entistä merkittävämmäksi osaksi tuloksellista markkinointia. Siksi teknologiapainotteisille töille on lisätty aivan oma kategoriansa. Olemme myös halunneet painottaa markkinoinnin strategista roolia ja lisänneet sille oman sarjansa”, kertoo kilpailun päätuomari Tuula Kallio.
Kilpailuun odotetaan tänä vuonna myös viestintätoimistojen töitä. Brändätyt sisällöt -kategoria on tarkoitettu viestinnällisille toimille, jotka perustuvat muuhun sisältöön kuin ostetun mediatilan käyttöön.
Kilpailun pääyhteistyökumppani on Sanoma Media Finland sekä kumppaneina Zeeland Family ja tuttuun tapaan MARK.
Deadline kilpailutöille on 29.9.2016. Voittajat julkistetaan tammikuussa 2017.