MARK esittelee haastattelusarjassaan alan liittoja ja niiden ydinpalveluita. Tällä kertaa haastateltavana on Grafia ry:n toiminnanjohtaja Katri Soramäki.

Mikä Grafia ry on? Miksi liittyä Grafian jäseneksi?
Grafia on vuonna 1933 perustettu visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö. Yli tuhannen ammattilaisen Grafia edistää suomalaisen visuaalisen viestinnän arvostusta sekä jäsentensä ammatillisia, oikeudellisia ja taloudellisia etuja.

Jäsenilleen Grafia tarjoaa neuvontaa tekijänoikeuksia ja sopimuksia koskevissa asioissa, koulutusta, apurahoja sekä oman profiilin Tekijät-sivustolle. Jäsenetuihin kuuluu myös Grafia-lehti sekä Graafikon tuoreet eväät -opas. Jäsenkortilla saa alennusta mm. yhteistyökumppanien tuotteista ja palveluista. Vuoden Huiput -kilpailuun jäsenet voivat osallistua edullisella jäsenhinnalla ja heidän on mahdollista ostaa jäsenhintaisia lippuja Grafian maksullisiin tapahtumiin kuten Vuoden Huiput -festivaaleille.

Grafian Vuoden Huiput, jossa palkitaan parasta suomalaista luovaa suunnittelua, on alan merkittävin kotimainen kilpailu. Kilpailu on suunnittelijoiden vuonna 1980 perustama ja siinä palkitaan töitä 15 eri sarjassa. Alle 29-vuotiaille on ilmainen Nuoret luovat -sarja. Kilpailussa jaetaan myös yhteistyökumppanien erikoispalkintoja sekä henkilöpalkintoja. Alalla ansioitunut tekijä palkitaan Platinahuipulla ja nuori tulokas Vuoden Junior -palkinnolla. Asiakashuipun saa asiakas, joka on osoittanut erityistä taitoa markkinointiviestinnän ostajana ja yhteistyökumppanina.

Grafia jakaa vuosittain Vuoden Graafikko -tunnustuksen ansiokkaasta ja tuloksellisesta työskentelystä graafisen suunnittelun alueella tai muusta toiminnasta suomalaisen graafisen suunnittelun tason ja arvostuksen kohottamiseksi. Vuoden Graafikon valitsee Grafian ammattilaisraati.

Joka toinen vuosi Grafia jakaa Rudolf Koivu -palkinnon parhaasta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta. Palkinnon suuruus on 10 000 €. Rudolf Koivu -palkintoa on jaettu jo vuodesta 1949.

Grafia on järjestänyt vuodesta 1975 lähtien yhdessä Lahden julistemuseon kanssa Lahden kansainvälisen julistebiennalen. Vuonna 2014 tapahtuma muuttuu triennaleksi. Triennalessa esitettävät julisteet valitsee kilpailutoimikunta ja palkittavat julisteet valitsee kansainvälinen jury.

Vuodesta 1987 lähtien Grafian on järjestänyt yhdessä Mikkelin taidemuseon kanssa kuvitustriennalen. Kuvitustriennalen tavoitteena on koota yhteen alan suomalainen parhaimmisto tehdä kuvitusta entistä paremmin tunnetuksi. Samalla tarjotaan niin suurelle yleisölle kuin alan ammattilaisillekin tilaisuus seurata kuvituksessa tapahtuvaa kehitystä. Kuvitustriennalessa esiteltävät työt valitsee tuomaristo, joka nimetään kutakin näyttelyä varten erikseen.

Näiden lisäksi Grafia järjestää paljon pienempiä tapahtumia ja tilaisuuksia. Yksi näistä on Jutellaan vähän -keskustelut ajankohtaisista aiheista. Keskusteluissa on juteltu mm. vastuullisuudesta, yrittäjyydestä ja feminismistä sekä pohdittu voiko muotoilu pelastaa maailman.

Grafia tarjoaa jäsenilleen yhteisön ja keskustelualustan. Moni grafialainen toimii yksinyrittäjänä ja Grafia auttaa verkostoitumaan muiden alan ammattilaisten kanssa.

Miten toimintakenttänne on muuttunut viimeisten vuosien aikana?
Eri luovat alat liikkuvat lähemmäs toisiaan ja alan koulutuksen on vaikea pysyä työelämän kehityksen perässä. Design ja graafinen suunnittelu ovat kaikkialla. Digitalisoituneessa maailmassamme visuaalisen viestinnän merkitys korostuu. Onnistunut graafinen muotoilu tekee elämästä helpompaa. Alan paradoksi on se, että etenkin aineettomissa palveluissa toimiva muotoilu on usein näkymätöntä. Graafisen muotoilun olemassaolon huomaa usein vasta, kun se puuttuu tai on huonoa – opasteet jotka eivät johda perille tai nettisivu jolla navigointi on mahdotonta. Yksi Grafian tavoitteista on tehdä suunnittelijoiden työ näkyväksi.

Millaista osaamista uskot jäsenkuntanne tarvitsevan tulevina vuosina?
Yhä useampi suunnittelija työllistyy nykyään omassa, usein yhden hengen, yrityksessään. Toimisessaan omassa yrityksessä suunnittelijan pitää osata monia taitoja itse suunnittelutyön lisäksi. Pitäisi osata myydä ja markkinoida, neuvotella ja tehdä sopimuksia. Alan koulutuksessa tätä ei ole juurikaan huomioitu, joten työelämään astuvalla suunnittelijalla on paljon uusi alueita haltuun otettavanaan. Grafia pyrkii auttamaan näissä tilanteissa ja tarjoamalla esim. hinnoittelu- ja pitchauskoulutusta.

Menestyäkseen työmarkkinoilla graafisen suunnittelijan tulee olla moniosaaja. Työnkuvat muuttuvat hybrideiksi. Toisaalta myös erikoistumalla tiettyyn rajattuun erikoisalueeseen voi menestyä. Ja sanomattakin on selvää, että digitaalisessa maailmassa pitää olla hyvin sisällä.

Suunnittelutyötä hankitaan yhä useammin projekti kerrallaan, sen mukaan mitä taitoja kulloinkin tarvitaan. Yhteistyötaidot ja verkostoituminen eri alojen osaajien kanssa on entistä tärkeämpää. Yksittäisten sankarisuunnittelijoiden aika on ohi.

MARKin tulevassa toiminnassa olemme ottaneet luovuuden yhdeksi pääteemoista, mitä luovuus sinulle merkitsee?
Minusta luovuus on ihan keskeinen tekijä yritysten ja organisaatioiden menestykselle. Nykypäivänä mikään tuote ei menesty ilman empatiaa ja ihmisymmärrystä. Joku asia voi olla teknisesti täydellisesti toteutettu, mutta jos siitä puuttuu luovuus, niin siitä puuttuu sielu. Ilman luovuutta ei tapahdu kehitystä.

Ketä graafisen alan henkilöitä tai mitä yrityksiä juuri nyt olisi hyvä seurata?
Vuoden Huiput -kilpailu on hyvä läpileikkaus suomen parhaasta luovasta suunnittelusta ja suunnittelijoita. Nuoret luovat -sarjan palkituista voi bongata tulevaisuuden isot nimet ja nimitys Vuoden Junioriksi on ollut hyvä indikaattori tulevasta menestyksestä. Tänä vuonna Vuoden Junioriksi valittu Oscar Böckerman tekee päivätyönsä ohella mielettömiä animaatioita Instagramiin, @oscu. Animaatioita, jotka lopulta päätyivät muotijulkkis Kylie Jennerin silmiin, ja johtivat kansainväliseen toimeksiantoon.

www.vuodenhuiput.fi

Vinkkaisitko jonkun alan sytyttävän blogin tai kirjan?
Julkaisimme toukokuussa Grafian 85-vuotispäivänä kirjan Logo isommalla! Grafia 1933–2018, se on ensimmäinen Grafiaa ja koko visuaalisen viestinnän alan historiaa Suomessa käsittelevä teos. Tietokirjailija Satu Jaatisen teksti kulkee kevyesti perustamisvuosista nykypäivään. Alkuvuosina yhdistyksen paperit kulkivat puheenjohtajan salkussa ja kokouksen pidettiin Brondinin kahvilassa. Villeimpinä vuosina valitettiin, että yhdistyksen kokouksissa nautitaan liikaa alkoholia. Niinpä tehtiin päätös, että Grafian kokouksissa pidetään tupakointi minimissä ja alkoholia saa nauttia vasta ensimmäisen tunnin jälkeen. Nykyään meno on huomattavasti rauhallisempaa.

Kirjaa saa ostaa mm. Grafian verkkokaupasta >>>

Lue lisää Grafian toiminnasta ja palveluista >>>

Haastattelusarjan on toteuttanut MARKin sisällöntuotannon harjoittelija Hanna Polvinen.