Cannes Lions –organisaation operoima eurooppalaista markkinointiviestintää esittelevä ja palkitseva Eurobest on luovuuden festivaali. Se on Euroopan suurin ja arvostetuin markkinointifestivaali. Eurobest on aiempina vuosina pidetty Lissabonissa. Nyt Eurobest on Helsingissä Finlandia-talolla 1.-3. joulukuuta. Näyttelyiden lisäksi tapahtuma pitää sisällään seminaareja, workshopeja, käytännön kokeiluja ja kursseja. On upeaa, että Helsinki on nyt tapahtuman aikana eurooppalaisen markkinoinnin pääkaupunki. Nordic Business Forumin ja Slushin jälkimainingeissa tämä on hyvä inspiraatiolataus loppuvuoteen. Se, mitä Suomi tarvitsee, on kasvuhakuinen tekemisen meininki ja usko tulevaisuuteen.

Luovuus kaikessa tekemisessä itää kasvua. Kilpailut ovat hyvä keino kannustaa uudenlaiseen rajoja rikkovaan ajatteluun ja erilaiseen tekemiseen. Cannes Lions –organisaation toimitusjohtaja Philip Thomas kertoi Kauppalehden haastattelussa 1.12., että evidenssi 10 vuoden ajalta osoittaa, että kilpailumenestys nostaa yrityksen osakekurssia. On selvää, että kisojen parhaimmaksi palkittu markkinointiviestintä yleensä myös tuottaa parhaimman liiketuloksen. Luovuutta ei myöskään pidä käsitteenä rajata vain mainontaan. Sen on oltava kaikenkattavaa business-luovuutta, kykyä nähdä mahdollisuuksia perinteisten asetelmien ulkopuolelta.

Amsterdamissa asuva Sanoma Digitalin Lasse Kurkijärvi hehkutti tapahtuman ensimmäisessä aamussa, että elämme kaikkein parasta aikakautta. Teknologia mahdollistaa mitä vain. Meidän tehtävämme on kehittää innovaatioita sen hyödyntämiseksi rakentavalla ja ihmiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Kurkijärvi siteerasi kiinalaista sananlaskua muutoksen tuulesta. Kun tuulee kovaa, jotkut rakentavat suojia, jonne piiloutua. Toiset rakentavat tuulimyllyjä.