Ystävän vinkistä kävin läpi palvelua ja aikamoinen opintopaketti yrityksen digitaalisointia, kaupallisuutta ja jatkuvasti muuttuvaa markkinointia käsittelevä kattava kokonaisuus – ilmaiseksi!

Vaikka olen tehnyt yli vuosikymmenen erilaisia digihommia, niin välillä on hyvä palata myös perusasioiden äärelle. Digital Garagessa on aihekokonaisuuksia yhteensä 23 kpl. Kattavasti digin yleishyödyllisestä tiedosta verkkokaupan perustamiseen ja syvempää oppimista miten kaupallistaa oma tuote tai palvelu verkossa ja jopa vinkkejä yrityksen kansainvälistämiseen. Kokonaisuudessa on ilahduttavan hyvin esiteltynä perusasiat ja miten konkreettisesti edetä asioiden kanssa omassa tekemisessä.

Ensi tutkiskelun perusteella sanoisin, että Digital Garage on loistava paketti alkavalle yritykselle tai erityisesti pienelle tai keskisuurelle paikallisesti toimivalle yritykselle, joka haluaa tutustua moderniin tapaan kasvattaa liiketoimintaa aluksi paikallisesti ja olla asiakkailleen läsnä digitaalisin keinoin. Kokonaisuus sopii myös erinomaisesti opiskelijalle, yrittäjäksi haaveilevalle sekä asiasta kiinnostuneelle. Ja toki kokeneemmallekin tekijälle omien taitojen ylläpitämiseen.

Palveluun kirjautuminen on helppo ja omaan osaamiseen ja kiinnostukseen täydentävä opintopolku löytyy opastetusti. Alkuun valitaan kiinnostavista aihekokonaisuuksista ne, joihin haluat syventyä ja lähtötilanteesi kartoitetaan testin avulla. Voit jo alussa syventyä aiheisiin tutor-videoiden (2-40 min.) avulla. Lopuksi voit suorittaa opitun tiedon perusteella testin. Testissä pääsee hyvin soveltamaan videoista opittua erilaisin yrityscase-esimerkein. Omaa tulevaisuuttasi ajatellen voit myös hankkia itsellesi sertifikaatin jokaisesta aihealueesta – kätevää!

Plussat:
Alusta loppuun selkeä ja helposti lähestyttävä palvelu. Omatahtinen opiskelu mahdollista oma osaamistaso huomioiden. Tiivistelmät videoista. Sertifikaatti suoritetuista opintopoluista. Sopii taitoja kertaavalle, sekä aloittelijalle.

Miinukset:
Jos et ole tottunut puhumaan englantia työssäsi, voi osa materiaalista olla hankala sisäistää, sillä osa tutorvideoista on vain englanniksi. Alkuun sisällön valtava määrä ja laajuus saattaa pelästyttää etenkin aloittelijan.

Seuraavaksi ajattelin tutustua Digital Garagen kansainvälistymistä käsittelevään kokonaisuuteen. Kuulet siitä havaintojani myöhemmin.

Aurinkoista kevättä ja itsensä kehittämisen iloa!
Hanna Castren-Niemi

Hanna on ”kaupallisen digin seniori”, joka saa virtansa ihmisistä, yhteisestä tekemisen meiningistä ja techmaailman pyörteestä. Hanna rakastaa markkinointia ja mainontaa. Markkinointi tuottaa rutkasti hyvää mieltä, antaa aihetta syvempään ajatteluun ja saa aikaan toimintaa. Hanna etsii uutta lähestymiskulmaa digitaaliseen maailmaan, jossa voisi hyödyntää vahvaa kaupallista kelaa ja aitoa tech-kiinnostusta.
https://www.linkedin.com/in/hannacastrenniemi/