Haasteena kiireen kesyttäminen
Työelämäni alkoi muuttua yhä hektisemmäksi joskus yhdeksänkymmentäluvulla. Ensin oli jotenkin hienoa kertoa olevansa kiireinen. Ajateltiin, että siinä vasta tärkeä ihminen. Mutta kun stressi kasvoi ja kaikki juoksivat aina vain kovempaa, yhä useammat meistä alkoivat etsiä avaimia ajanhallintaan. Minulle ratkaisut eivät löytyneet kursseilta eikä hienosta kalenterijärjestelmästä. Villiintyneen suorittamisen kulttuuri haastoi vaatimaan elämäni takaisin. Halusin onnellisen suhteen aikaan! Suvantovaiheita tehtävien väliin. Aikaa parisuhteelle, perheelle ja omille harrastuksille. Aikaa elää omaa käsikirjoitustani. Halusin jättää jäähyväiset kiireelle.
Ensimmäiset vihjeet
Vimmaisella löytöretkelläni tajusin, ettei aikaa voi hallita. Ei myöskään ole olemassa yleispäteviä ohjeita kiireen taltuttamiseksi. Ulkopuolinen maailma aiheuttaa meille paineita, mutta ihmiset ja työyhteisöt ovat erilaisia. Kiire syntyy monenlaisista syistä. Joillekin asioille emme mahda mitään, niiden kanssa on vain opittava elämään. Mutta on myös paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa. Etenkin niihin, joilla itse aiheutamme itsellemme stressiä suhteessa aikaan ja sen riittävyyteen.
Osa kiireestä johtuukin omista toimintamalleistamme ja uskomuksistamme. Se oli ensimmäinen suuri oivallus. Täydellisyyden tavoittelijan kiirereseptit ovat erilaisia kuin huolestumisen mestarin tai erityisen empaattisen tyypin, joka ei osaa sanoa ei. Tätä en ollut lukenut mistään ajanhallinnan oppaasta. Erilaisista kiirehtijätyyleistä on tullut vuosien myötä yksi tärkeimmistä yksilöllisistä menetelmistä kiireen saattamiseksi kuriin. Mikroaskelin, mutta hyödyntäen niitä keinoja, jotka ovat heti itselle mahdollisia.
Tervetuloa Kiireenkesyttäjien taloon
Perinteisesti ajanhallintaan tarjoillaan suunnittelun ja keskittymisen työkaluja. Tottakai ne ovat hyödyllisiä ja useimmille meistä tarpeellisia. Yksin ne eivät kuitenkaan riitä. Asiakkaiden ja kollegojen kanssa yhdessä kiiremysteeriä selvittäessämme löysimme yhdeksän teemaa, jotka limittyvät toisiinsa. Joku on ajankohtaisempi kuin toinen, mutta yhdessä ne antavat riittävästi tulokulmia päästäksemme tilanteen tasalle ja kiinni yksilöllisiin ratkaisuihin.
Koska teoriat eivät jätä riittävästi tilaa erilaisille näkökulmille, syntyi metafora Kiireenkesyttäjien talosta. Talossa on yhdeksän huonetta ja jokainen niistä aukeaa avainkysymyksin. Kun etsimme meille sopivat kysymykset, oikeat vastaukset löytävät paremmin perille.
Kiireenkesyttäjien talossa on koko konseptin raamit. Jokainen verkostomme valmentaja on opas taloon ja sen huoneisiin. Taloon voi tehdä kevyen piipahduksen noutaakseen tarpeellisia vihjeitä tai sitten siellä voi viihtyä pidempään sopivaksi katsomassaan huoneessa. Jokaisesta huoneesta löytyy monenlaisia luovia työkaluja arjen kiirehaasteissa hyödynnettäviksi. Talo aukeaa niin henkilökohtaisille visiiteille kuin yhdessä vierailuillekin.
Onko kiire myös lahja?
Omista jäähyväisistäni kiireelle on tullut pitkät, mutta antoisat. Olen niiden aikana oppinut monia asioita itsestäni ja elämästä. Olen ymmärtänyt, että kiire on myös lahja meille, jos otamme sen sellaisena vastaan. Työyhteisössä se tekee näkyväksi toimintamallit, jotka eivät enää kuulu tähän päivään. Rituaalit, jotka kaipaavat raikastamista. Jonkun on kuitenkin nostettava asia puheeksi, että voidaan sopia uusista pelisäännöistä. Kun yhteisö varaa aikaa kiirehaasteeseen tarttumiseen yhdessä, se käynnistyy inspiroivassa ja myönteisessä hengessä Kiireenkesyttäjien talosta. Vaikka huone kerrallaan yhdessä oivaltaen ja uutta, toimivampaa käynnistäen.
Omassa elämässämme se, että kerta toisensa jälkeen löydämme itsemme viimetipan vintiltä tai stressaamassa tekemättömien töiden määrää, kertoo myös omaa tarinaansa. Saamme koko ajan vihjeitä valintojemme toimivuudesta. Jos joku toimintamalli ei tuota toivottua tulosta, on tehtävä jotain toisin. Kun olet tunnistanut omat suosikkisi kiirehtijätyyleistä, ymmärrät, mitä. Hyvien ideoiden markkinoilta saat vihjeitä ja kannustusta kaltaisiltasi tai niiltä, jotka ovat erilaisia ja näkevät ratkaisuja siellä, mistä et niitä itse etsi. Kiireenkesyttäjien talosta voit valita huoneet, joiden teemat palvelevat tarpeitasi parhaiten. Jos teet valintoja Hyvän elämän osakepörssistä ja käynnistät mikroaskelten matkan, sinustakin on tullut kiireenkesyttäjä. Tervetuloa antoisalle matkalle kohti hyvän elämän tasapainoa. Tavataan yhteisillä inspiraatiotulilla.
Mottomme on: “Vähemmän kiirettä – enemmän luovuutta”
Anja Kulovesi
Tietokirjailija ja Kiireenkesytys® konseptin äiti.
Nyt mahdollisuus osallistua MARKin jäsenille ilmaiseen Kiireenkesytys-valmennukseen (arvo 290€). Lue lisää ja ilmoittaudu valmennukseen.