Avaan illalla sohvalla Facebookin. Uutisvirta täyttyy markkinoinnin koulutuksista, tapahtumista ja webinaareista. Siirryn LinkedInin puolelle, jossa kysellään ja keskustellaan kaikesta työhön liittyvästä, myös markkinoinnista. Eksyn keskusteluun, jossa kysellään, miten paljon aikaa viikonlopusta käytät ammatilliseen kehittymiseen. Oletuksena selkeästi, että siihen pitäisi käyttää myös vapaa-aikaa.
Työsähköpostini täyttyy nykyään eniten iltaisin ja viikonloppuisin. Huomaan itsekin, että uudet ja laajemmat ajatukset työasioista syntyvät useimmiten lauantaina aamukahvia juodessa. Miksi minun on niin vaikea saada kiinni tästä jatkuvasta kehittymisestä ja keskustelusta? Ymmärtää tätä jatkuvaa kiirettä. Jotta uudet ajatukset voivat syntyä tai kehittymistä tapahtua, tarvitaan tyhjiö, tilaa luovuudelle. Jos pään kovalevyn täyttää ja piiputtaa ennakkoon, miten varmistetaan vastaanottokyky, kun akuutisti tarvitseekin jotain uutta näkökulmaa.
Olen tehnyt töitä kohta 30 vuotta säännöllisesti ja nauttinut joka hetkestä kiireestä ja paineesta huolimatta. Ystäväni sanoi, että työ on koulu, josta maksetaan palkkaa ja se on täysin totta. Olen ollut aina tarveoppija sekä lapsenomaisen innostuneesti tarttunut uuteen, kun sen aika on tullut. Muutos on aina ollut mahdollisuus kehittyä ja kehittää. Se on antanut usein myös mahdollisuuden luopua jostain, mikä ei enää palvele. Markkinoinnissakin tarvitaan nyt uudenlaista osaamista, erilaista ajattelua ja yhteistyötä. Olen vakaasti sitä mieltä, että vanhat perusopit markkinoinnista, sen merkityksestä ja vaikutuksesta kaupalliseen menestymiseen pätevät yhä, vaikka vaikuttamisen keinot ovat pirstaloituneet ja kehittyneet huimasti.
Yrityksiltä ja yksilöiltä vaaditaan uudenlaista kykyä miettiä tarvetta uudelle opille. Yksilöltä ja esimieheltä vaaditaan ymmärrystä omista vahvuuksista ja heikkouksista. Ymmärrystä, miten ne pailaavat yrityksen tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Mitä strategisia tavoitteita yrityksellä on? Mitä oppia se vaatii ja keneltä? Millä eväillä maaliin päästään ja kuka oppia tarjoaa? Tätä keskustelua ja ohjausta toivoisin yrityksiin enemmän, ettei vastuu ja paine kehittymisestä jäisi yksin työntekijälle. Ilman, että välttämättä edes tietää, mihin suuntaan yritystä ollaan viemässä seuraavien vuosien aikana. Oppimisesta tulee liian helposti kilpajuoksu, jolla ei ole mitään päämäärää.
Kun ilmoittaudut kursseille ja seminaareihin, mietitkö miksi osallistut? Seuraatko omaa oppimispolkuasi? Haluatko osallistua yhteisöllisyyden vuoksi vai tavoitteletko asiantuntijuutta tai mahdollisesti uutta ammattia? Jaatko opittua kollegoiden tai ystävien kanssa ja syvennättekö näin oppimaasi yhdessä?
Tarjontaa uudesta opista tulee nyt joka tuutista. On selvää, että teknologiaa ja dataosaamista kaivataan nyt kipeästi. Miten kaikki muut pienemmät kokonaisuudet, jotka liittyvät markkinointiin? Miten tästä kaikesta saisi aidosti kiinni ilman, että lukuisat kurssit ja opit jäävät irralliseksi omaan työhön nähden? Miten huolehditaan markkinoinnin osaamisesta yrityksen johdossa, jotta olisi osaamista johtaa lukuisia markkinoinnin eri osa-alueen asiantuntijoita?
Kuten aina kaoottisessa tilanteessa, ihminen alkaa kaivata perusasioiden äärelle. Olen käynyt lukuisia keskusteluja teidän jäsenten ja muun markkinointiväen kanssa ja saanut vahvistuksen, etten ole tunteeni kanssa yksin. Oletko törmännyt hyviin, opastaviin, kattaviin ja varmoihin avauksiin strategiasta, budjetoinnista, luovuudesta, johtamisesta tai teknologioista? Siitä kaikesta, jonka päälle tämä kaikki uusi tekeminen pitäisi rakentaa. Jos olet, niin jaa ajatuksesi ja lähteesi kanssamme!
Haluamme koota sinulle tärkeimmät markkinoinnin teemat sisällöiksi ja tapahtumiksi. Mikä tässä kaikessa murroksessa on perusasioiden osalta muuttunut vai onko mikään? Toivottavasti ehdit vastata pikaiseen kyselyymme tähän liittyen. MARK haluaa tarjota sinulle yhteisön, jonka kanssa jakaa ja sparrata iloja ja onnistumisia ja toisaalta mieltä askarruttavia asioita. MARKin ryhmät ja mediat ovat käytössäsi – mitä aktiivisempi olet, sitä enemmän jäsenyydestäsi saat!
Sanna Laakkio
PS. Niistä perusasioista vielä. Kuuntelin juuri Matti Alahuhdan Johtajuus-kirjan – suosittelen lämpimästi!
Kirjoittaja on MARKin toiminnanjohtaja Sanna Laakkio, joka syttyy sitä, kun näkee muiden syttyvän. Aito halu kehittää markkinoinnillista ja kaupallista ajattelua Suomessa, auttaa yksilöitä ja yrityksiä kasvamaan ja kehittymään jatkuvasti mutta fiksusti.