Aikuiskouluttaja Markkinointi-instituutti 85 vuotta: aikuisopiskelu modernisoituu mutta ihminen janoaa kehitystä vuosikymmenestä toiseen
Aikuiskouluttaja ja yritysvalmentaja Markkinointi-instituutti juhli 85-vuotista toimintaansa 4.12.2015. Lisäksi tänä vuonna Markkinointi-instituutin Oulun toimipiste juhlii 40-vuotistaivaltaan. Toimintavuosiensa aikana Markkinointi-instituutti on vaikuttanut yli 360 000 suomalaisen kehittymiseen työelämässä ja siten ollut mukana kehittämässä koko suomalaista elinkeinoelämää.
Markkinointi-instituutin taival aikuisten kouluttajana alkoi 4.12.1930, kun viisi elinkeinoelämän keskusjärjestöä, Keskuskauppakamari, Suomen Tukkukauppiaitten Liitto, Suomen Vähittäiskauppiasliitto, Suomen Teollisuusliitto ja Suomen Rauta- ja Koneliikkeiden yhdistys, perustivat Myynti- ja Mainoskoulun. Kiinteä yhteistyö työelämässä toimivien järjestöjen ja yritysten kanssa merkitsi käytännönläheistä koulutusta heti alusta pitäen.
Suomessa oli jo 1920-luvulla kurssitettu myyntihenkilöstöä, mutta vuosikymmenen lopussa syntyi ajatus oppilaitoksesta, joka antaisi säännöllistä ja pitempiaikaista koulutusta ja joka opettaisi mainontaa. Työelämän vaikuttajista koottu valiokunta esitti Myynti- ja Mainoskoulu perustamista. Nykyinen Markkinointi-instituutti oli saanut alkunsa.
Itsensä kehittämisen into ei muutu
”En kadu niitä vapaa-aikojen menetyksiä, joita opiskeluun olen joutunut uhraamaan menneiden vuosien aikana. Olen jo nyt tullut huomaamaan, että näistä kursseista on paljon hyötyä jokapäiväisissä tehtävissäni. – Henkilölle, joka lähtee kauppateknikkokurssille pelkästään tittelin toivossa, käy opiskelu pitkäksi ja vaikeaksi.”
Näin kommentoi Kauppateknikon opintoja Markkinointi-instituutin opiskelija vuonna 1952. Sitaatista käyvät ilmi aikuisopiskelijan tyypilliset huolet ja ilot – ja lausahdus voisi hyvin olla jonkun nykyisen opiskelijan suusta.
Lue lisää Markkinointi-instituutin historiasta:
– Lehdistötiedote >>>
– Markkinointi-instituutin historia pähkinänkuoressa >>>