MARK on tarjonnut hyvän pohjan uuden luomiselle, myöskin tieteen saralla. Muutama vuosi sitten teimme yhteistyötä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa hinnoittelun tutkimisen saralla. Silloinen MARK:in hallituksen jäsen, myynnin johtamisen professori Petri Parvinen kyseli kevättalvella, voisimmeko lisätä (jo täyteen) ohjelmakalenteriimme tapahtumia, joissa on erilainen hinnoittelu. Ihmiset voisivat maksaa osallistumisestaan, mitä haluavat, vaikka vain 0 € tai sitten moninkertaisesti sen, mitä tilaisuudet normaalisti maksoivat. Niinpä jo täyteen kevääseen ja kesään lisättiin empiirisenä testinä kuusi ”MARK Erikoistehoaamua”. Ohjelman rakensivat MARK ja Aalto-yliopisto yhdessä. Tilaisuudet vetivät hyvin, ja loppuanalyysi oli, että myyntituotto oli korkeampi kuin tavallisissa maksullisissa Tehoaamuissa.
Hienoa, mutta pidemmällä tähtäimellä tämä malli rapauttaisi hintamielikuvaa ja toisi vähemmän myyntituottoja. Mielenkiintoinen aspekti löytyi, kun osallistujia oli jaettu ryhmiin etukäteen jaetun informaation perusteella. Jos muut ihmiset saivat tietää, paljonko osallistuja maksoi, hän maksoi mielellään annetun viitehinnan verran tai melkein sen. Eli sosiaalinen paine toimi. Ja vastaavasti, jos henkilön maksamaa hintaa ei kerrottu julkistettavan, oli helpompaa maksaa vain vähäinen summa tai jopa 0 euroa. Ennalta arvattavaa ehkä, mutta sekin tuli nyt empiirisesti todistetuksi.

Projektissa mukana ollut asiasta väitöskirjaa tehnyt Essi Pöyry esiintyi tämän jälkeen MARK:in tilaisuuksissa, esim. StratMark Ideassa, aiheenaan hinnoittelu.

Designtutkimuksessa vaikuttava Outi Somervuori oli Aalto-yliopiston tieteentekijöitä, aiheenaan hinnoittelu. Hän panosti myös MARK-ohjelmistoon. Siitä käynnistyi hänen vetämänsä MARK Hinnoitteluryhmä, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä, mm. rakentamalla tänä vuonna järjestettyjen taitoluistelun MM-kisojen hinnoittelujärjestelmän. Palaute on ollut yksinomaan positiivista.

Kun viimeksi kehuin Kuopiota, nyt haluan nostaa hattua ensinnäkin MARK Keski-Suomelle. Jyväskylässä on aina mahtava meininki ja salit täynnä. Ohjelman taso on todella kova. Tätä kautta on ollut ilo tutustua mm. Nordic Business Forumin tarinaan ja Jyri Lindeniin. Keski-Suomen MARK on ollut aina aktiivinen ja aikaansaava – ja hauska porukka!

MARK Turku on pyörittänyt vuosittain Vuoden Mainos –kilpailua ja palkintojenjakogaalaa. Ensimmäisen kerran, kun minä osallistuin gaalaan, se järjestettiin yökerhossa. Puheeni sisältö keskittyi silloin ydinkysymykseen: Onko kaikilla hyvä meininkiiii!!!? (Oli.) Sittemmin gaala on järjestetty Kårenin juhlavassa miljöössä. Hauskanpidosta tinkimättä. Puheeni sisältö on painottanut markkinoinnin merkitystä kasvun ja kehityksen moottorina.

MARK Turku ja MARK Tampere ovat vierailleet vuorovuosina toistensa luona. On ollut kuulemma avartavaa. Uskon sen. Ja vielä Tampereen Jari Huhtalalle kiitokset loistavasta Suomi Rock –esitelmästä Tammikuun Täräyksessä ennen Suomi Rock –elokuvan esitystä.

MARK Lahti on vaikuttanut pitkäjänteisesti ja isoille yleisöille, mm. Mainostorstain yhtenä kumppanina. Mieltä lämmittävää on myös heidän panoksensa MARK:in toimintaan isommassa mittakaavassa. MARK Lahti on hyvin edustettuna, kun yhdistyksen tulevaisuutta suunnitellaan.

Pieni, mutta pippurinen MARK Hämeenlinna hallitsee omaa reviiriään. Hyvä Jarkko Kurvinen! Tuon sujuvasanaisen ja –kynäisen herrasmiehen opin tuntemaan aikoinaan jossain tilaisuudessa MARK:in toimistolla Helsingissä. Hän oli takarivin henkilö, joka esitti hankalia kysymyksiä ja pirullisen teräviä kommentteja. Yleensä tällaiset kaverit osoittautuvat mainioiksi sparrauskumppaneiksi. Kuten tämä veijari (joka kutsuu itseään konsultinretaleeksi). Ja niinhän me saimme yhdessä aikaan mm. sarjan markkinointiblogeja Taloussanomiin ja sittemmin Mielipidejohtaja-kirjan.

MARK Mediaryhmän legendaarinen Media Mäessä –tapahtuma on herättänyt hivelevää myötäylpeyttä. Miten hienosti järjestetty tapahtuma ja huippuohjelma! Joka vuosi olen voinut todeta, että tuosta ei voi ohjelma enää muuttua paremmaksi. Ja aina on voinut, kun sydänverellä siihen on panostettu.

MARK Viestintäryhmältä ei ole loppunut mielikuvitus yritysvierailujen kohteita suunnitellessa. Valloittavia tapahtumia. Kiitos!

MARK Digitaalisen markkinoinnin ryhmä ja MARK Asiakkuusmarkkinointiryhmä ovat vuorotelleet Postitalon auditorion käyttöä. Sen lisäksi viime keväänä Digiryhmä tempaisi. Sen aamutilaisuudet olivat ensin Ruotsin suurlähetystössä ja sitten Altaan kokoustiloissa Katajanokalla. Asiakkuusmarkkinointiryhmän Suhde-seminaari on kovan luokan tiivis tietoisku kerran vuodessa.

MARK-ryhmien puheenjohtajien kokoontuminen synnytti ajatuksen Markkinointiryhmän henkiin herättämisestä. Se tapahtui viime keväänä. Agendalla on strateginen markkinointi, yrityksen ytimessä oleva ajattelutapa ja malli, joka generoi yrityksen businesta läpikotaisin. Strategisen markkinoinnin nostamista aiheena isommin esille välitettiin toiveena myös M&M-lehdelle.

MARK Insight –ryhmä eli Tutkimusryhmä on ollut välillä täysvauhdissa ja välillä hyvin hiljaa vetäen henkeä. Täysvauhdin huippuhetkinä tilaisuuksien kirjo oli huima, mm. Koskettava brändikokemus –seminaari Elokuvasäätiön tiloissa. Konseptina oli antaa viidelle puhujalle kullekin 15 minuuttia aikaa kertoa asiansa – hyvin kertoivat ja karskeja kielikuvia välttelemättä – kuten voit arvella, jos olet koskaan nähnyt Varustelekan Valtteri Lindholmin tai Kotipizzan Tommi Tervasen esiintyvän. Insight-ryhmän aamuväittely MARK:in toimistolla nosti hikikarpaloita otsalleni – toivottavasti kumpikaan väittelijä ei murskaa toista yleisön edessä. Ei murskannut, koska väittelijät olivat tasapuolisen suvereeneja – ja kovia suustaan.

MARK Juristiryhmä vastaa palstallaan juridisiin kysymyksiin ja pitää joka syksy markkinointijuridiikkaseminaarin. Ryhmä on osoittanut, että juridiikka ei ole kuivaa. Ja se on kaikessa läsnä (sekä juridiikka että ryhmä).

Ai niin. Pisteen piti tulla jo paljon aikaisemmin, mutta kun vähän intouduin. Täytyy tällä kertaa lopettaa tähän. Toivotan reipasta kesäistä viikkoa sinulle! Piste.