Tiistaina 17.3.2015 klo 16:00–18:00 John Nurmisen säätiö, Pasilankatu 2 A, Helsinki

Merikulttuuria ja Itämeren suojelua

John Nurmisen Säätiö perustettiin vuonna 1992 Juha Nurmisen aloitteesta. Toiminta on keskittynyt merenkulun, löytöretkeilyn ja kartografian historiaan, ja näiden tunnetuksi tekemiseen. Säätiö lainaa näihin aiheisiin liittyvää tietokirjallisuutta ja kokoelmiaan näyttelyihin.

Osa säätiön kokoelmista on esillä Helsingin Länsi-Pasilassa, Huolintatalossa. Kokoelmissa on meritaiteeseen, antiikkikarttoihin ja merenkulkuun liittyvää esineistöä. Vierailun aikana tutututaan mm. säätiön meriantiikkikokoelman helmeen, alkuperäisessä kunnossa säilyneeseen s/s Inkeri Nurmisen II:n kapteeninsalonkiin vuodelta 1892.

Vuonna 2004 toiminta laajeni ympäristönsuojeluun. Tuolloin käynnistettiin Puhdas Itämeri -hankkeet, joista ensimmäinen valmistui Pietarissa kesällä 2011. Kuulemme Itämeren tilasta: miksi viime kesällä Suomenlahdella koettiin ennätyskirkkaat vedet, kun taas Hangon länsipuolella velloivat kilometrien pituiset sinilevälautat.

Vierailun jälkeen on tilaisuus tutustua säätiön syksyn uutuuskirjoihin. Vierailua isännöi viestintäpäällikkö Tuula Putkinen.

Tilaisuus on maksuton MARK:in jäsenille mutta edellyttää ilmoittautumista 10.3. mennessä.
20 nopeinta mahtuu mukaan.

Tervetuloa!
MARK Viestintäryhmä

HUOM!
Osoite Pasilankatu 2 A -> sisäänkäynti on Palkkatilanportin puolelta, ison ankkurin vierestä.
Raitiovaunuilla 7A ja 7B pääsee lähes oven eteen (pysäkki on Pasilanraitiolla). Pasilan asemalle on n. 5 min. kävelymatka.