Kun elokuu vaihtuu syyskuun puolelle, ajatukset siirtyvät loppuvuoden juhlakauteen. Myös suomalaiset tekevät jouluostoksia yhä aiemmin ja jouluun liittyvät haut alkavat Google Trendsin mukaan jo syyskuun alkupuolella. Joulukauden kuumin kaupallinen sesonki alkaa viimeistään 24.11. Black Friday -päivästä. ja myös Ciber Monday on tuttu suomalaisille. Viime vuonna Black Friday -haut ylittivät jo jouluhaut yhden päivän hakumääriä arvioitaessa.

Ulkomaisten yritysten osuus Google-haun maksetuista klikeistä Suomessa on suuri useissa sellaisissa kategorioissa, jotka ovat laajalle joukolle suomalaisia yrityksiä varsin tärkeitä. Esimerkiksi pukeutumisen ja muodin kategorioissa ulkomaisten yritysten osuus viime vuonna oli 85 %, kodinkoneissa ja elektroniikassa ulkomaisten osuus oli 69 %, kodin- ja puutarhatuotteissa 54 % ja urheilussa 53 %. Googlen datan valossa näyttää siis sille, että ulkomaiset kilpailijat ovat kiinnostuneempia suomalasiten kuluttajien lompakoista kuin kotimaiset toimijat.

Markkinointi on paras mahdollinen kotimaisen kasvun ajuri, mutta mediakakku on meillä pienentynyt monta vuotta peräkkäin samaan aikaan kun se vaikkapa Ruotsissa ylsi ennätyslukemiin viime vuonna. Ulkomaalainen kilpailu kohdataan erityisesti digikanavissa, joten kotimaista kasvua heikentääs e, että suomalaisten panostukset myös digikanaviin jäävät jälkeen monesta maasta. Tästä hyvä esimerkki on E-Marketerin ennuste vuodelle 2020: Suomessa digitaalisen median osuus koko mediakakusta 36 %, Norjassa 57 %.

Siispä joulun toivelistani tänä vuonna lähteen joulupukin sijaan kotimaisille mainostajille:

Hyvä mainostaja,

Oma joulutoivelistani tälle vuodelle sisältää seuraavat asiat:
1. Inspiraatiota ja persoonallisia lahjaideoita
2. Helppoja ja nopeita ostosprosesseja
3. Nopeita ja käteviä toimituksia
4. Hyvää fiilistä

Tarjoathan minulle erilaisia lahjaideoita purustuen mahdolliseen ostohistoriaani sekä käyttäytymiseeni, kuten muualla netissä tekemiini hakuihin. Annathan minulle myös mahdollisuuden valita, kenelle lahjaideoita etsin. Kiiren keskellä kun en aina keksi niitä parhaita mahdollisia lahjaideoita itse, vaikka juuri oikeanlaisen ja ilahduttavan lahjan löytäminen on minulle tärkeätä.

Helppo ja nopea ostoprosessi lienee itsestäänselvyys kaupassanne: Löydänhän haluamani tuotteet helposti? Ja palvelettehan minua tarjoamalla käyttäytymisdataani perustuen myös muita potentiaalisesti kiinnostavia tuotteita? Löytyyhän ostonappi joka sivulta? Ja enhän joudu odottelemaan sivujen latautumista liian pitkään tai kirjautumaan mihinkään? Saisinko lahjani myös valmiiksi paketoituna? Voisiko niissä olla jopa täyttämistä vaille valmis pakettikortti mukana?

Maksan mielelläni hieman lisää nopeasta, ja varsinkin selkeästä toimituksesta, jossa voin valita, mihin aikaan paketti tulee ja minne, ja muuttaa tätä tarvittaessa prosessin aikana. Lisäksi olisi ihan mahtavaa, jos voisin samalla saada lisää joulumieltä itselleni vaikkapa lahjoittamalla pienen summan hyväntekeväisyyteen.

Hyvää Joulua!
T. Jonna

Tähän loppuun siis viisi vinkkiä oman näkyvyytensä varmistamiseen loppuvuoden sesonkina:

1. Käytä omaa ja ostettua dataa erilaisten yleisöjen ostoprosessin personointiin saadaksesi mahdollisimman relevantit viestit kullekin kohderyhmälle.

2. Juhliin valmistautuminen ja juhlinta alkavat joka vuosi entistä aiemmin ja kestävät vuoden loppuun asti. Varmista, että sisältösi ja viestisi ovat tarkoituksenmukaisia aivan viimeistään marraskuun puolivälissä, jotta et jää paitsi Black Fridayn aloittamasta kaupallisesta kaudesta.

3. Juhliin valmistautuminen ja juhlinta ovat entistä mobiilimpia: Mobiilin osuus esimerkiksi Google-hauista ylittää jo desktop-haut monella toimialalla Suomessa. Huomioi myös kuluttajien saumaton liikkuminen eri laitteiden ja kanavien välillä.

4. Jouluostosten tekeminen voi olla stressaavaa. Tee siis ostamisesta helppoa ja nopeaa sekä toimituksistasi kaikin puolin käteviä.

5. Muista myös joulun jälkeinen aika, jolloin vaikkapa pakettien avaamiseen liittyvät online-videot ovat erittäin suosittuja.