Vuoden huipuissa ja Grand Onessa palkittu Baari-palvelu on kansainvälisestikin uniikki mainonnan suunnittelun ja analysoinnin työväline. Nyt palvelu on avattu myös mainostoimistojen käyttöön.
Baari on ollut mediatoimistojen työvälineenä viime elokuusta lähtien. Palvelun kehitystyössä on alusta lähtien ollut mukana toimistojen suunnittelijoita ja asiakasvastaavia.
Baari on työpöytä, johon on koottu olennaiset tiedot sanomalehtimediasta yhteen paikkaan. Mainostoimistoille avattu palvelu sisältää Suunnittelutyökalun, Mainospankin, Analyysit-palvelun ja Tietopankin.
Suunnittelutyökalulla mainostoimiston ammattilainen voi verrata eri erilaisia mediavalintoja ja hyödyntää aikaisempia kampanjoita. Mainospankki tarjoaa kattavan näkymän printti- ja digimainoksiin. Analyysit-palvelu näyttää esimerkiksi toimialan näkyvyyden jakautumisen eri muuttujien mukaan ja Tietopankki keskittää kaiken tutkimustiedon yhteen paikkaan.
Käyttäjälleen Baari on henkilökohtainen työväline, johon kirjaudutaan omilla tunnuksilla. Se antaa mielenkiintoisen näkymän oman asiakkaan kilpailijoiden ja toimialan tekemisiin sekä oivaa kaikupohjaa uusille ideoille. Mutta ennen muuta palvelu helpottaa mainostoimistojen suunnittelijoiden ja asiakasvastaavien arkipäivän työtä.
Paitsi mediatoimistoissa Baari on otettu hyvin vastaan myös alan arvostetuissa kilpailuissa. Asiantuntevien raatien perustelut kiteyttävät Baarin edut ja olemuksen osuvasti:
Paras B2B-palvelu, Grand One 2014
”Erinomainen, asiakkaiden tarpeista ja kuuntelusta ponnistanut idea, jossa asiakashyöty toteutuu hyvin konkreettisella tavalla. Mahtava ja uusi toteutus sekä hyvin potentiaalinen vientituote. Onnittelut!”
Hopeahuippu, Palvelumuotoilu, Vuoden Huiput 2013
”Baari on kansainvälisestikin ainutlaatuinen b-to-b palvelukokonaisuus, joka helpottaa merkittävästi mediasuunnittelua, analyysien tekoa ja seurantaa. Käyttäjien tarpeet on tulkittu selkeäksi ja helppokäyttöiseksi digitaaliseksi ratkaisuksi, joka hyödyntää oivaltavasti tiedonvisualisointia. Konseptilla on edellytykset vientituotteeksi.”
Lisätietoja:
Kati Mélart, markkinointi-ja yhteyspäällikkö, Kärkimedia
050 341 3092