Menestyksen takana ovat aina kasvuhaluiset ihmiset ja erilaiset ammatilliset menestysreseptit. Olemme pyytäneet asiantuntijoitamme kertomaan omat kasvutarinansa meille. Jaamme nämä markkinoinnin uratarinat haastattelusarjassa inspiraatioksi jäsenillemme.

Haastattelusarjan aloittaa Ferroplan Oy:n toimitusjohtaja Minna Patosalmi.

Miten sinä olet kehittänyt itseäsi ja ravinnut omaa kasvuasi uran eri vaiheissa?

– Henkilökohtaista kasvua tapahtuu vain uusissa ympäristöissä ja uusien ihmisten kanssa, joten on lähdettävä säännöllisesti pois omasta kopperosta. Tylsästi ilmaistuna, olen käynyt säännöllisesti erilaisissa johtamiskoulutuksissa. Käytännössä se tarkoittaa, että uskaltaa kokeilla uutta, astua pois mukavuusalueelta, antautua valmennettavaksi ja heittäytyä rohkeasti. Luen ja kuuntelen erilaisia kirjoja hömpästä liikkeenjohtoon tauotta.

Oppi, joka on säilynyt kirkkaana mielessäsi koko uran ajan?

– Isä on opettanut, että älä koskaan anna periksi, äiti taas, että kaikki järjestyy. Noilla pääsee aika pitkälle. Oma sloganini on ”Olen ennemmin mulkku kuin lammas”, mikä tarkoittaa, että vaikeat asiat tulee hoitaa tässä ja nyt, eikä niitä pakoilla kuin lampaan laumassa. Näillä ohjeilla tulee ottaneeksi vastuun omasta elämästä, mikä on mielestäni elämänhallinnan keskiössä.

Mikä sinua on kannustanut kasvuun?

– Rakastan ideoida ja ideoita. Inspiroidun kaikesta uudesta ja siksi pyrin ennakkoluulottomasti kohti sitä, mistä seuraa yleensä jonkinlaista kasvua. Viime vuosina olen lisäksi oppinut asettamaan konkreettisia tavoitteita liiketoiminnalle, mikä helpottaa kasvun mittaamista ja saa pysymään polulla pelkän uudesta intoilun sijaan.

Mikä on sinulle mieluisin tapa oppia?

– Toisaalta ryhmässä, koska motivoidun kisailusta. Toisaalta pitää saada välillä yksin rauhassa työstää oppimaansa eteenpäin. Jonkinlainen lauma, ryhmä, tiimi tai porukka on minulle tukimielessä tärkeä.

Paras ammatillinen koulutus, kurssi tai tapahtuma viime aikoina?

– Paskareissu, jossa yhdistettiin fyysinen haaste johtamiskoulutukseen. Löysin itsestäni melkoisen suorittajan mutta myös käsittämättömän sitkeän sissin. Opin itsestäni valtavasti, sekä vahvuuksia että kehityskohteita ja vein konkreettisia johtamisoppeja työhön. Jos ei puhuta koulutuksista tai tapahtumista, paras juttu on ollut reilun vuoden kestänyt mentorisuhde, jonka avulla ollaan käännetty liiketoiminnan kurssi kohti kannattavaa kasvua.

Blogi, uutiskirje, henkilö tai yritys, jota seuraat aktiivisesti?

– En ole läsnä somessa oikeastaan ollenkaan. Tällöin jää aikaa ja hermoja muille asioille. Seuraan Jari Sarasvuon Mojo Mornings -aamulenkkejä ja kuuntelen jatkuvasti äänikirjoja. Lisäksi minulla on aina joku kirja menossa, luen paljon. Televisiota en juuri katso.

Minna Patosalmea pääset kuuntelemaan Lahden Kasvuaamussa 5.3.
Kasvuaamu on kaikille ilmainen tilaisuus mutta edellyttää ilmoittautumista etukäteen.