MARK ja Kaleva järjestivät viime viikolla ”Katse yläriviin. Kasvua markkinoinnin keinoin” –aamiaisseminaarin Oulun vanhalla paloasemalla. Tupa oli täynnä, ja takkatulen loimutessa markkinoinnin kummitäti (Oulusta lähtöisin oleva) Anne Korkiakoski otti yleisönsä ja muistutti päättäjiä, että viiden tai kymmenen prosentin näpertelyllä ei saada suurta muutosta aikaan. Markkinointibudjetit on tuplattava! Ja vasta silloin ollaan lähellä tasoa kilpailijamaissa.
Entinen Oulun ja nykyisin Rovaniemen Intersport-kauppias Sami Laukkanen piti innostavan puheenvuoron markkinoinnin merkityksestä urheiluliikkeen arjessa. Kun sitä tehdään, vaikutus näkyy – joko välittömästi tai pienellä viiveellä. Eri paikkakunnilla ihmiset havahtuvat tarjouksiin eri tavalla. Jos henkilö saapuu kysymään tarjousta kaksi viikkoa myöhässä, ei häntä suinkaan nolata, vaan aina löytyy tilalle sopiva ratkaisu. Toiminnan on oltava ihmisläheistä ja sympaattista. Kun Laukkasen myymälä haastettiin ilmahiihtokilpailuun (ilmakitarointihan on Oulussa ihan tuttu juttu), henkilökunta osallistui siihen täysillä ja kuvasi oman ilmaviestihiihtonsa verkkoon levitettäväksi. Tällaisella hulluttelulla on oivallinen vaikutus sekä oman väen olotilaan että asiakastyytyväisyyteen – joka on, kuten tiedämme, jatketta sille, miten oman henkilökunta suhtautuu työhönsä.
Oli hauska havaita, miten Laukkasen esityksessä markkinointi ei ollut erilinen lisäke liiketoimintaan, vaan sitä ohjaava ajuri, jolla nostetaan ylärivin lukuja – ja luodaan kasvua.