Täällä sitä nyt ollaan MARKin ohjaamossa. Aikamoista. Innokkaana, mutta tennarit tiukasti laivan kannessa tartun MARKin ruoriin. Miehistönä on onnekseni jo monenlaista ammattlaista ja asiantuntijaa. Tutuilla merillä pärjätään hyvin, mutta tuleville vesille tarvitaan uudenlaista oppia ja laivan rakennetta. Tulevista satamista laivaan otetaan kyytiin lisää porukkaa ja osaamista. Kapteenina teen parhaani, että tarvittava oppi on miehistölle saatavilla, ja että laiva seilaa vakaasti läpi tyynen ja pyörteiden.
Tämän viikon tutustun Pirjon kanssa nykyisen ohjaamon koneistoon ja ensi viikon seilaan vapaalla. Helpottavaa, että työparina on toiminnan konkari, huipputyyppi! Tämän kipparin koppi on keskellä laivaa ja avoin kaikille. Avoimuus, rohkeus, vakaus ja läpinäkyvyys ovat tapani olla ja toimia. Heti alkumatkasta asti käyn tapaamassa MARKin työryhmiä, paikallisia ryhmiä ja muita jäseniä. Laivan kansilta, hyteistä ja uusista satamista kaikuvat tärkeimmät viestit. Teiltä kantautuvien viestien ja oman näkemykseni pohjalta teen suunnitelmaa tulevista satamista.
Opitaan yhdessä. Olen seilannut näillä vesillä jo paljon, mutta moni teistä hurjasti enemmän. On hienoa päästä kipparoimaan ja viemään uusille vesille tätä ammattilaisten porukkaa. Toivon, että kerrotte avoimesti ja rohkeasti, haastaenkin, mitä tarvitsisitte, jotta voisitte työssänne kehittyä ja onnistua paremmin. Haluan luoda tavat ja kanavat dialogille, jotta pystymme reagoimaan yhdessä riittävällä nopeudella muuttuviin tuuliin.
Myötätuulta ja menestystä alkaneeseen lokakuuhun!
Kipparinne Sanna
sanna.laakkio@mark.fi
045 110 8811