Melkoisen hengästyttävällä tahdilla on tuntunut porukat kentällä menevän nämä viimeiset viikot enkä ole itsekään juoksulta välttynyt. Työpöytä pitäisi saattaa tilaan, johon olisi stressitöntä lomien jälkeen palata. Tapaamisia on peruttu, siirretty elokuulle tai siirretty puhelimeen. Valmista ei meinaa enää viimeisillä höyryillä syntyä ja päässä sakkaa pahasti. Ajatukset ovat jo puolittain uusissa perunoissa, mökillä, veneellä, kesäjuhlissa, festareilla ja porkkanaöljyn tuoksu tuntuu nenässä, vaikka istut aamuruuhkassa autossa matkalla palaveriin. Kerronpa teille muutamia toimia, joilla itse helpotan lomalle siirtymistä, palautumista ja ennen kaikkea sitä, että töihin on loman jälkeen myös mukava palata.

Olen jo monta vuotta tehnyt lomalle lähtiessä listan asioista, joista aloitan, kun palaan töihin. Lisäksi olen käynyt läpi jouluun asti tulevat projektit ja asiat, joita tulisi edistää. Työmatkatkin pyrin suunnittelemaan mahdollisimman hyvin etukenossa, jotta aikaa jää myös valmistautumiselle ja palautumiselle. Kalenterissa käytän eri värikoodeja erilaisille tekemisille. Keltainen on palaveri toimistolla, oranssi asiakkaalla. Punainen on laajempaa valmistautumista vaativa palaveri, harmaa puhelinpalaveri, sininen työmatka ja vihreä toimistotyöaikaa. Siviilimenoilla on lila väri. Yhdellä silmäyksellä näkee millainen viikko tai seuraava puolivuotinen on tulossa. Teen aina ennen lomaa myös roadmapin jokaisesta suuremmasta työkokonaisuudesta, jotta tiedän, millaiselle kartalle olen palaamassa suunnistamaan loman jälkeen levänneenä. Tähän kaikkeen riittää puolikaspäivä ennen lomalle lähtöä. Viimeisenä päivänä siivoan pöydän ja laitan keskelle pinkin postit-lapun, johon piirrän ison hymynaaman.

Loman alettua teen tämän saman kotielämän osalta. Rennosti. Siivoan perusteellisesti kodin musiikkia kuunnellen, laulaen ja ehkä lasin viiniä juoden. Siivouksen jälkeen juhlitaan lasten kanssa loman alkua, tehdään yhdessä ruokaa ja makustellaan, mitä kaikkia toiveita kenelläkin on lomaan liittyen. Merkkaan loman alussa jo kalenteriin lasten ja omat syksyn harrastukset. Päätän synttärijuhlapäivät, syksyn lomareissut ja erikoisemmat tekemiset. Jokaiseen kuukauteen mahdutan jotain superkivaa tekemistä, jos ei isommalle porukalle niin ainakin tytöilleni ja minulle. Mieli lepää lomalla paremmin, kun syksy ei näyttäydy kaoottiselta ja pimeältä ajanjaksolta.

Kesälomani ensimmäisen viikon ohjelmassa on myös joululahjojen hankinta ja tekeminen. Rennosti. Hauskaa miettiä rauhassa laiturin nokassa rakkaita ihmisiä ja mitä kenellekin läheiselle haluaisin jouluksi hankkia. Mitä kaikkea kivaa olen heidän kanssaan tehnyt ja mistä he voisivat ilahtua. Kummilapsia on siunaantunut seitsemän ja heille pyrin miettimään jonkun lahjan, joka soveltuu kaikille ikään katsomatta (7-25v.) ja aina sellainen on löytynyt. Tänä vuonna saavat kaikki itse tehdyn lahjan, en tietenkään voi paljastaa mitä. Lahjojen pakkaaminen hoidetaan lasten kanssa vasta joulukuussa. Heinäkuussa kun ei meinaa löytyä kaupoista jouluisia papereita.

Kun nämä syksyn asiat on saatu järjestykseen koko elämän osalta, aloitan menneen puolen vuoden tarkastelun, edelleen siellä laiturin nokassa. Rennosti. Listaan ylös asioita, joita olen oppinut, tehnyt, saavuttanut ja mihin olen energiani suunnannut. Siinä samalla kirkastuu aika vaivattomasti se, mitä seuraavaan puoleen vuoteen olisi hyvä mahduttaa, jotta pysyy tavoitteet kirkkaana, mieli virkeänä ja energia asioissa, jotka oikeasti ovat tärkeitä. Kun ajatukset on hahmotettu mindmap-tyyppiseen muotoon, kirjaan niiden toteuttamiseen ajan kalenteriin. Muista, että sinä itse määräät ajankäytöstäsi, joten muista varata aikaa myös omille tärkeille asioille!

Tuon tarkastelun aikana syntyy myös vaivatta lista asioita, joita en halua syksyllä kokea ja toisaalta lista, joita haluan. Tämä on voimaannuttava harjoitus! Mitään ei saavuta, ellei selkeästi sano ja tiedä mitä haluaa. Listoihin on tärkeää listata vain sellaisia asioita, jotka liittyvät sinuun ja voit itse vaikuttaa niihin. Kun listat ovat valmiit, poltetaan en halua -lista ja haluan-listan sanat kirjoitetaan kymmenen kertaa uudestaan. Tämä listan tekeminen antaa loistavasti suuntaa kesäloman sisällölle, tavallaan vähän huomaamattakin. Yksi listoista kannattaa laittaa vaikka yöpöydän laatikkoon, niin voi syksyn aikana palauttaa mieleen, tukeeko oma tekeminen niitä asioita, joita elämäänsä haluaa. Jos tätä ei jaksa tehdä puolivuosittain niin joulun välipäivät ovat tähän myös oiva hetki, tavallaan tekee tilausta tulevalle vuodelle.

Olemme kevään aikana saaneet konseptoitua MARKin uusia tapoja osallistua, oppia ja onnistua. Jalkaudumme vahvasti maakuntiin syksystä alkaen, kerron tarkemmin miten, kunhan lomaillaan ensin. Myös uusia MARK-paikkakuntia ollaan perustamassa. Taustalla on myös kevään aikana uusittu taloushallinnon järjestelmä uuden kumppanin kanssa sekä valmisteltu uutta CRMää palvelemaan paremmin ja laajemmin teitä jäseniä. Syyskuusta alkaen alamme hyödyntää uusia toiminnallisuuksia ja kehitämme palvelua jatkuvasti. Yhteistyökumppaneita on kartoitettu ja löydetty. Mark.fi sivuille on myös rakennettu uutta, jota pääsemme hyödyntämään sisällöissä elokuusta alkaen. Harjoittelijamme Hanna on tuottanut huiman määrän sisältöjä syksyä ajatellen.

Jäämme lomalle levollisin, mutta kutkuttavin mielin. Kevät on ollut työntäyteinen mutta palkitseva. Kiitos kaikille, jotka olette auttaneet synnyttämään uutta, sparrailleet kanssani, avanneet ovia ja saattaneet oikeiden yhteistyökumppaneiden oville. Uusi MARK, jonka käsikirjoitusta olemme kulisseissa rakentaneet, aloittaa näytökset syksyllä ja toden teolla ensi vuoden alusta. Olemme tosi innossamme tulevasta!

Toivotan kaikille ihanaa kesää – aikaa levolle, palautumiselle, yhdessäololle, ilolle ja nautinnoille!

Sanna Laakkio, toiminnanjohtaja
MARK

PS. M&M ilmestyy lomien jälkeen jälleen 10.8. Verkossa uusia sisältöjä läpi kesän!