Globalisaatio on tuonut kilpailun jokaisen kotiin, kertoivat hallitusammattilainen ja verkkokaupan asiantuntija Tuomo Luoma ja rekrytoinnin ja työelämän asiantuntija Markku Kaijala MARK:in aamutilaisuudessa 17.9.

Suomessa yritystoiminta aloitetaan yleensä paikallisesti, ja horisonttina on paikallisuus. Samaan aikaan ruotsalaiset aloittavat globaalilla asiakasanalyysillä, täräytti Luoma heti alkuun. Kilpailu parhaista tekijöistä tulee olemaan ennen näkemättömän kovaa. Samalla työelämän organisaatiot, ratkaisut ja johtaminen ovat aivan uusien haasteiden edessä. Vanhaan poteroon piiloutuminen ei auta.

Nyt on aika katsoa avoimin silmin ja kokeilevasti uutta teknologiaa. Yhtälailla ihmisten osallistamisen organisaatioiden toimintaan on oltava energisoivaa, ja johtamisen on oltava läpinäkyvää.

Brändien rakentamisesta kasvaa globaalissa maailmassa elinehto, sanoi Luoma. Jalostusastetta kasvattava lisäarvo syntyy mielikuvista. 90% tuotteen arvosta on teollisen valmistuksen sijasta ajattelun tuotosta, esimerkiksi designiä, markkinointia tai palvelumuotoilua. Se on luovuutta.

Digimaailmassa brändit syntyvät asiakaskokemusta loputtomasti kehittämällä. Luomo lopetti esityksensä siteeraten Darwinia: Ne eivät ole vahvimmat eivätkä älykkäimmät, jotka selviävät, vaan ne, jotka sopeutuvat parhaiten muutokseen.

Paine muutokseen näkyy työmarkkinoilla. Kaijalan mukaan työnantaja tarvitsee innovatiivisia ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa ideansa ääneen – ja, jotka toipuvat pettymyksistä ja taas keksivät uutta.

CV edellä työnhakijan ei kannata Kaijalan mukaan lähestyä työnantajaa (tällainen työn”antaja”-terminologia on menneestä maailmasta). Kannattaa kirjoittaa tarinoita tehdä ROI-laskelmia, osoittaa KPI:t. CV voi olla vain liitteenä mukana. Työnhakijan pitää erottautua ja olla oma brändinsä. Personal branding –gurua, William Arrudaa siteeraten: ”Your personal brand is a unique promise of value”. Työnhakijan kannattaa tehdä ensin itselleen selväksi, mikä on hänen ainutlaatuinen laatulupauksensa.