Robotisaatio etenee nopeammin kuin osaamme ennakoida. Kiinassa robottimarkkina kasvaa 30% vuodessa. Etelä-Korean informaatioministeriö ennakoi pari vuotta sitten, että robottimarkkina on vuonna 2020 suuruudeltaan 190mrd dollaria. Ja siinä luvussa on mukana vain robotit ja siihen liittyvä teknologia. Oheistuotteet, kerrannaisvaikutukset, ohjelmointityö jne. kasvattavat summaan huomattavasti. Robotiikka on isoakin isompi bisnes ja kaikkiin elämän ja yhteiskunnan alueisiin vaikuttava teknologia. Siksi on syytä puhua ilmiöstä: robotisaatiosta.

Kiinan luvut ja kasvuvauhti antavat aiheen ennakoida, että 190mrd on liian pieni arvio. Puhumme nyt maailmaa mullistavasta megatrendistä – ilmiöstä, joka muuttaa maailmaa internetiä enemmän, ainakin USA:n robotiikkastrategian pohdintojen mukaan.

Entä miten käy työn? Ihmisen tekemän työn?

Työn käy hyvin, mikäli emme ryhdy kilpailemaan robottien kanssa sinä missä robotit ovat hyviä. Esko Valtaoja sanoi osuvasti Fujitsun maailmankiertueen avajaisseminaarissa 2.4.2014: ”Jos robotti vie työsi, älä jää itkemään sen perään. Keksi jotain muuta”. Melkein näillä sanoilla ilmaisimme asian myös BohoBusiness kirjassamme vuonna 2012 dosentti Jari Kaivo-ojan kanssa.

Tieto on kaikkien, myös robottien, saatavilla. Keinoälyllä varustettu robotti pystyy jäsentelemään ja tarjoamaan asiakkaalle tiedon ihmistä paremmassa paketissa ja tuhat kertaa nopeammin. Miksi siis tarvittaisiin myyjiä ja markkinointiosaamista?

Itse näen tulevaisuuden myyjän tehopakkauksena, jolla on robotti avustajanaan. Kaikin aistein aistiva robotti, big dataa sekunnin murto-osissa lukevana superassistenttina robotti laatii asiakkaalle tarjoukset ja konseptit myyntikeskustelun aikana. Myyjän tehtäväksi jää vakuuttaminen, että juuri hänen yrityksensä kanssa voidaan rakentaa asiakkuutta yhteisten arvojen ja päämäärien pohjalta. Juuri hänen kanssaan syntyy tilanne, joka on win*win(+win). Tilanne, jossa partnerit voittavat moninkertaisesti ja tuottavat voittavia vaikutuksia myös kolmansille osapuolille.

Niin kauan kuin robottien toiminta on ihmisen ohjelmoinnin seurausta, niin kauan on merkitystä, minkälaisia vaikutuksia syntyy inhimillisessä vuorovaikutuksessa ja jokapäiväisessä yhteistyössä. Myyjän rooli on yhteisen tulevaisuuden ja yhdessä voittamisen rakentajan rooli. Työ, jossa luodaan tiheää arvoa ja jonka robotit muuttavat tuotteiksi, tuloksiksi ja vauraudeksi.

Markkinointi ja myynti kaipaavat todellista paradigman muutosta. On tietysti ymmärrettävää, että kuukauden myyntikiintiö on saatava täytettyä – jatkossa se on robottien ansiosta yhä helpompaa – mutta silti on otettava aikaa uuden opetteluun: miten siirtyä perinteisestä myyntityöstä yhä syvällisemmin asiakkaan tarpeet ymmärtävään ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja oivaltavaan työhön, jossa yhteinen arvonluonti ja voittaminen on tavoitteena?

Lopuksi sama kysymys kuin artikkelin alussa: Viekö robotti työt? Jos teet työtäsi kuin robotti – robotti voittaa sinut ja vie työsi. Jos olet luova, innostunut ja aidosti oma itsesi – uskallat heittäytyä ja olla valloittava – ja osaat käyttää taitavasti teknologiaa hyväksesi. Silloin kukaan ei vie sinulta elinkeinoa, silloin olet voittaja robotisoituvassa maailmassa.

H U O M !

Lisää robotisaatiosta MARK Aamuteemassa torstaina 10.4. klo 8.30 MARK:in toimistolla.

 

Cristina Andersson on tietokirjailija, voittamisvalmentaja ja konsultti, jonka työhön on BohoBusiness –kirjan julkaisemisen jälkeen sisältynyt yhä enemmän robotisaation vaikutusten tutkiminen sekä robotisaation edistäminen yhteiskuntaa, elinkeinoa ja työtä parantavana globaalina ilmiönä.

Cristinan ja dosentti Jari Kaivo-ojan kirja BohoBusiness (Talentum 2012) avaa robotisoituvan maailman haasteita ja mahdollisuuksia. Cristinan kirja Voittava kierre (Wsoy 2008) kuvaa oppimisprosessia, joka auttaa saavuttamaan voittavia tuloksia.
fi.linkedin.com/in/cristinaandersson/

 

Kuva: Jari Koskinen