Viime viikolla pidetyssä syyskokouksessa valittiin kaksi uutta jäsentä MARKin hallitukseen kaudelle 2018-2020. Valituiksi tulivat CMO Saara Bergström, Next Games ja CEO Sari Heinilä, McCann Suomi.

Saara Bergström tuo hallitukseen uutta näkökulmaa pelitoimialalta, joka on kasvava ala niin liikevaihdon kuin työllistävyyden kannalta Suomessa. Hyperkilpaillulla alalla menestyminen vaatii monipuolista kansainvälistä markkinointiosaamista. Peliala on vuosia ollut edelläkävijä tulospohjaisessa markkinoinnissa, niin analytiikkatyökalujen rakentamisessa ja hyödyntämisessä kuin datapohjaisissa tuotekehitysprosesseissa ja markkinoinnissa. Saara on ollut kasvattamassa Roviota, Angry Birdsiä ja nyt Next Gamesia johtoryhmässä aivan alusta lähtien pörssiyhtiöksi asti.

Sari Heinilä on valittu McCann Helsingin toimitusjohtajaksi tämän vuoden alussa. Sari on urallaan työskennellyt pitkäjänteisesti maamme eturivin toimistoissa (mm. TBWA ja hasan&partners). Esimies- ja johtoryhmätehtävissä toimiessaan Sari on vienyt eteenpäin kulttuuria, jossa markkinointiteot ja brändien käyttäytyminen ovat merkittävämmässä roolissa kuin väittäminen ja jossa eroa digitaalisen ja analogisen saatikka ATL:n ja BTL:n välillä ei enää tehdä. Sarin mukaan markkinoijien on syytä panostaa kokemuksellisuuteen (sanoista tekoihin), merkityksellisyyteen (jaettuihin arvoihin) ja johdonmukaisuuteen. Tärkeätä on rakentaa pitkäjänteisiä kommunikaation teemoja ja alustoja, jotka jättävät tilaa jatkuvalle oppimiselle. Sari on myös kunnostautunut puhujana ja hän on hiljattain mm. puhunut ensimmäisenä suomalaisnaisena Euroopan toiseksi suurimmalla mainosfestivaalilla (Golden Drum).

MARKin hallituksessa jatkavat ensi vuonna Googlen toimialajohtaja Jonna Toikka, PAMin markkinointipäällikkö Tero Leponiemi, Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja Carita Harju ja Hankenin markkinoinnin professori Jaakko Aspara.

Koko hallituksen jäsenten monipuolinen ja laaja osaaminen, markkinointialan tuntemus ja verkostot antavat hyvät lähtökohdat toiminnan kehittämiseen. MARKin puheenjohtaja Jonna Toikka on erittäin tyytyväinen uuden hallituksen kokoonpanoon ja iloinen myös siitä, että MARKin hallitukseen oli paljon hyviä ehdokkaita. 

Vuoden 2018 toiminnan suunta
Vuosikokouksessa hyväksyttiin myös ensi vuoden toimintasuunnitelma. Toiminnanjohtaja Sanna Laakkio esitteli toimintasuunnitelman, jossa toiminnan pääpaino on kuukausittaisissa teemoissa. Tavoitteena on myös, että sisällöistä 80 % on verkossa. Kaikessa toiminnassa ensi vuoden aikana pyritään tuomaan esille eri teemat ja tarkastelukulmat yksilön kautta. Sillä halutaan kannustaa ja syventää jäsenten ammatillista osaamista entistä laaja-alaisemmin. Tarttumapintaa ja konkretiaa on myös tavoitteena tuottaa kaiken kokoisissa yrityksissä työskenteleville jäsenille. 

Jäsenmaksut 2018
Vuosikokous päätti myös, että ensi vuonna jäsenmaksut pidetään ennallaan. Henkilöjäsenmaksu on 145 €. Eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien jäsenmaksu on 73 €. Yhteisöjäsenmaksu on 1200 €. Jäsenmaksulaskut lähetetään perinteisesti tammikuussa.