Kun brändäyksen merkitys kasvaa, kasvaa viestinnän merkitys.
Kun viestinnän merkitys kasvaa, kasvaa sanomien ja kanavien hallinnan merkitys.

Me on fiksumpi kuin minä. Me näkee enemmän kuin minä.
Me on lahjakkaampi kuin minä. Me saa aikaan enemmän kuin minä.

Lautasmalli on periaatteessa kaikille sama. Asiakkuuden syvällistä ymmärtämistä, modernin markkinoinnillisuuden mukaan valjastamista ja yrityksen osaamisen kehittämistä. Annoskoko riippuu tapauksesta.

De-integraatio on kuin juoksettunut kastike.
Siinä ainekset hylkivät toisiaan.

Tekninen, tiedollinen ja taidollinen osamminen meillä jo on.
Nyt se pitää osata muuttaa I-kirjaimesta yhteiseksi T-osaamiseksi.

Integraatiossa hyödynsaajia ovat ylin johto, operatiivinen taso ja kohderyhmät.

Integraatio on skaalautuva ja räätälöitävä toimintamalli.
Liikkeelle pääsee olemassa olevien resurssien pohjalta.

I = mc²

Kyllä, integroitu markkinointi on terminä kulahtanut. Osin syy on, että siihen ei ole osattu luoda sisältöä. Kulahtaneisuudesta huolimatta se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Nyt kysymys ei ole ”mitä se tarkoittaa?” tai ”mitä siinä on minulle?”. Nyt kysymys kuuluu ”miten sitä tehdään käytännössä?”.

 

MARK Aamuteemassa perjantaina 22.11. keskustellaan laajemmin aiheesta ”Markkinoinnin integraatio”, jossa alustajina ovat Markku Vierula ja Pasi Sillanpää.
Tilaisuuteen on vielä muutamia paikkoja jäljellä. Ilmoittaudu mukaan

*** Jotta MARK Aamuteemassa syntyisi laajaa keskustelua aiheesta, niin Markku Vierulalle voi lähettää kuka tahansa aiheesta kiinnostunut kysymyksiä etukäteen. Kuten asiasanoista ja punch-lineista huomaa, asia on todella mittava.

Asiasanat: yhteispeli, asiakaslähtöisyys, muutos, uusi toimintamalli, tehokkuus, monikanavaisuus, moderni ympäristö, osaamisen kehittäminen.

Määritelmän voit lukea tästä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Integroitu_markkinointiviestintä

Lähetä kysymyksesi/kommenttisi: markku@vierula.com