Myönnän kuuluvani ryhmään markkinoinnin vanhat jäärät. Olinhan mainostoimistossakin aikana, jolloin assareiden työstä suuri osa oli lehti-ilmoitusten reprovedosten käsittelyä. Oi sitä elämää, mitä se olikaan silloin. Kuinka luova osasto oli kesken työpäivää järjestänyt hiihtokilpailut kapalevyillä. Ja huhujen mukaan joissakin toimistoissa taisi tapahtua joitakin Mad Men sarjassakin kuvattuja erikoisuuksia. Ne olivat kaikkien alalla olevien tietämiä kaupunkitarinoita, joita kukaan ei tietenkään vahvistanut. Kaikkien ihmetykseksi siinä kaikessa hulluudessa tehtiin myös mainontaa ja markkinointia. Ja kasvatettiin asiakkaiden myyntiä.

Vuosien tauon jälkeen olin pari vuotta sitten eräissä mainosalan kissanristiäisissä. Tilaisuuden nostattajina oli kolme puhujaa, joista kaikilla oli hienot power pointit ja hiottu esiintyminen. Mutta herrajumala mitä niillä kalvoilla oli. Niissä oli lukuja enemmän kuin tilintarkastajan tarkastuskertomuksessa. (Jossa ei muuten juuri lukuja ole). Mainosalan tilaisuuden sijaan luulin olevani kirjanpitäjien vuosikokouksessa. Missä oli into, tunteiden palo, innovaatiot, leikittely, hulluttelu, innostaminen ja mielen räjäyttävä hulluus?

Kävin samana iltana toisessa tilaisuudessa. Siellä oli koolla muotiväkeä. Ruoka ja juomatarjoilu oli selvästi huonompi. Esiintyjät olivat malleja (OK. Myönnän, että katson myös mieluummin kauniita naisia kuin komeita miehiä). Mutta tilaisuudessa oli muutenkin ihan erilainen tunnelma. Ikäjakauma oli kahdeksantoistavuotiaasta kahdeksankymmentävuotiaisiin. Ihmiset puhuivat toisilleen spontaanisti, aivan toisella tavalla kuin klikkeihin jakautuvissa markkinointialan bakkanaaleissa, joissa käydään kehumassa toinen toistensa töitä.

Rakkaudesta lajiin

Kun katselen markkinointialaa ja muotialaa hieman etäältä, niin en voi olla miettimättä syy-seuraussuhteita. Mainosala näyttää sisäänpäin kääntyneeltä, virkamiesmäiseltä, harmaalta ja vain bisneksen ehtoja miettivältä koneelta. Muotiala puolestaan on kokeilevaa, eri ikäryhmiä kokoavaa, erittäin kunnianhimoista ja luovaa. Sitäkin toki vaivaa jonkinlainen sisäänpäin kääntyneisyys, mutta ei yhtä pahasti kuin mainosalaa.

Arvatkaapa kummasta alasta puhutaan maailmalla? Aalto yliopiston nuoret suunnittelijat kiinnostavat, vaikka kaikki tietävät, että Aallon suunnittelijoilla on vain vähän bisneskoulutusta. Heillä on sitäkin enemmän luovuutta, intoa ja uskallusta kokeilla. Ja arvatkaapa mitä? Tänä päivänä kun menee Pariisiin ja sanoo olevansa Aallon käynyt suunnittelija, saa välittömästi kiinnostuneita ihmisiä ympärilleen. Suomi on in.

Siitä tulee väistämättä mieleen kysymys: Olisiko mainosalan otettava taas hieman heilahdusta takaisin luovuuteen? Entä jos vaikka sallisimme revittelyä? Mitähän se tekisi demografioille? Kääntyisivätkö käppyrät laskuun vai nousuun? Miten kävisi myynnin? Jos kaikki ei olisikaan optimoitua, vaan tehty tunteella ja rakkaudesta lajiin?