Brändien ja mielenkiintoisten sisältöjen on oltava siellä missä ihmisetkin, esimerkiksi pelien sisällä. Tai laajennetussa todellisuudessa, joka aukeaa kännykän ruudulle. Uusien sukupolvien tavan käyttää teknologiaa havainnollisti Granon luovien palvelujen liiketoimintayksikön johtaja Niko Tuominen kertoessaan, että hänen tyttärellään ei ole puhelimessaan lainkaan soita-nappia, koska hän ei koskaan soita laitteellaan. Siinä Whatsapp on yleisin kommunikaatioväline.
MARK Forum pidettiin tiistaina 13.6. Granon Vantaan toimipisteessä, joka on vaikuttava sekä kokonsa, laitekantansa järeyden ja prosessien tehokkuuden kannalta. Kiertokäynnillä tuotantotiloissa kiinnitin huomiota siihen, että Granon arvot ovat näkyvästi esillä joka paikassa, ei pelkästään seinillä vaan myös työntekijöiden paidoissa ja siinä otteessa, jolla he työtänsä tekivät. Tuotantotilat näyttävät modernilta painolaitokselta, jossa on myös värikkyyden vuoksi pari historiallisempaakin painokonetta. Työntekijöitä Granolla on noin tuhat. Vantaan pisteessä noin sata. Harva arvaakaan, että yrityksen palveluksessa on 66 koodaajaa, jotka rakentavat palveluketjua toimimaan suunnittelupöydältä suoraan myymälöiden digitaalisille näytöille tai suoraan painokoneeseen joko hypermarket-asiakkaan omissa tiloissa tai lähimmässä Granon pisteessä. Sähköisesti pidetään huoli, että kampanjamateriaalien lisäksi tieto kaikesta saavuttaa ne henkilöt, jotka kampanjan toteuttavat palvellen kuluttaja-asiakkaitaan.
Tuominen kertoi painoalan yrityksen kehityskulusta kohti tulevaisuutta. Kilpailuetu syntyy hänen mukaansa aineistojen ja tuotetiedon hallinnasta, datan keräämisestä ja analysoinnista sekä digitaalisen liiketoiminnan osaamisesta. Kehityskulku vie perinteisestä painamisesta ohjelmistokehittämisen, sisältöosaamisen ja konsultoinnin kautta liiketoimintaprosessien ulkoistamiseen. Tämä viimeksi mainittu on sisällön tuottamista, digitalisointia, aineistotuotantoa, tuotetietoa, arkistointia ja analytiikkaa palveluna asiakkaalle.
Uudet ympäristöt kiinnostavat. Eräs yritys halusi koota oman klaaninsa Clash of Clans –pelin sisälle. Hyvä tapa kohottaa yhteishenkeä! Oluenjuojille vinkkinä Untappd-olutsovellus (https://untappd.com/) . Kannattaa kuulemma käydä tutustumassa (ja koukuttumassa).
NFC-teknologia mahdollistaa sen, että QR-koodin kuvaamisen sijaan kännykkää tarvitsee ainoastaan vilauttaa lähteen lähellä, ja informaatio siirtyy sen ruudulle. Idea helposta ja palvelevasta markkinoinnista toteutuu hienosti tällaisten ratkaisujen avulla, kunhan informaatio on relevanttia ja tilanteeseen sopivaa. Eräs mielenkiintoinen aluevaltaus on organic light emitting diode, OLED, joka mahdollistaa valaisevat pakkaukset. Esittelyssä oli upea tax-free-myymälän hylly, jossa pullojen pahvilaatikot olivat tyylikkäitä ja itsevalaisevia. Niiden kuviot ja tekstit loistivat ja vilkkuivat tahdissa. Vetoavaa, eikä lainkaan häiritsevää – ainakaan vielä. Tekniikka suo mahdollisuudet. Suunnittelija soveltaa sitten tyylikkäästi.
Lopputulema: Reaali- ja virtuaalitodellisuus tarjoavat mahtavan pinnan luovuudelle. Painettu markkinointiviestintä ei katoa tästä maailmasta, mutta se muuttuu. Ja sähköinen puoli ei ainakaan katoa, mutta se muuttuu aivan varmasti.