Tule kuulemaan, millainen asema mainoskielellä on tänä päivänä mainoksissa ja mitä asioita tulisi ymmärtää mainoskielen osuudesta mainoskampanjassa. Esityksessä tuodaan esille
* millaisilla lauseilla on mielekästä koukuttaa
* millaisista ideoista ja taustoista hyvät kampanjat usein syntyvät
* mitä asioita on otettava huomioon tekstin suunnittelussa ja
* minkä tyyppisiä haasteita tekemiseen liittyy.
Taina Parviainen haastatteli (V)ihastuttava mainoskieli -kirjaansa suomalaisia mainonnantekijöitä.
MARK Aamuteemassa kuullaan, millaista tietoa Parviainen on koonnut yhteen kuulemiensa erilaisten asiantuntijapuheenvuorojen perusteella. Lisäksi käydään läpi vielä Taina Parviaisen omat vinkit toimivien ja mieleen jäävien lentävien lauseiden rakentamiseen.
FM, KTK Taina Parviainen työskentelee Helsingin seudun kauppakamarilla toimittajana ja viestinnän kouluttajana. Päätoimittajana hän vastaa KauppakamariTieto-palvelun sisällöstä
ja sen toimittamisesta.
Kouluttajana hänen aiheensa liittyvät mainoskieleen, asiakasviestintään, kielenhuoltoon ja esiintymiseen.
Parviainen on kirjoittanut kolme teosta, joista uusin
(V)ihastuttava mainoskieli – fraaseista fiiliksiin ilmestyi keväällä 2015.
MARK Aamuteemaan osallistujilla on mahdollisuus ostaa (V)ihastuttava mainoskieli – fraaseista fiiliksiin -kirja paikan päällä erikoishintaan.
Kahvitarjoilu.
Mainostoimisto MBE, Vesijärvenkatu 25 b, Lahti Tilaisuus on osallistujille maksuton mutta edellyttää ilmoittautumista etukäteen.
Ilmoittautumiset 30.10. mennessä -> minttu.murtomaki@mbe.fi
TERVETULOA!