Kesän aikana on mitattu ennätysmäärä salamoita ympäri Suomea. Pauke ja rytinä on melkoinen myös loppuvuonna: kaksi kolmesta yrityksestä myllää organisaationsa uusiksi tänä vuonna.

Syynä ovat megalomaaniset muutokset liiketoimintaympäristöissä. Jo pitkään jatkunut muutos on tietysti luonut koulutusmarkkinat. Hyvä niin.

Pääosassa koulutuksista on kuitenkin valuvika. Valtaosa koulutuksesta ja valmennuksesta perustuu yksilön taitojen päivittämiseen ja uuden oppimiseen. Innostumme somesta. SEO saa meidät kiljumaan, myynnin johtaminen aikaan hormonimyrskyn. Palvelujohtaminen laittaa silmät kiilumaan. Miten rakennamme crm:n? Entä mikä on mobiilin rooli?, kysyy johtoryhmä. Hyvä, että osaamista syvennetään. On tärkeää oppia käyttämään uusia välineitä.

Toivotankin sydämellisesti tervetulleeksi myös koulutuksen, joka tähtää koko organisaation kehittämiseen.

Osaaminen esiin
Kulut ovat kurissa ja ojennuksessa monissa yrityksissä, juustohöyliä on käytetty. Samaan aikaan yritykset ovat kuitenkin edelleen täynnä osaamista. Teknistä, taidollista, tiedollista. On yhä enemmän funktio-osaamista (kiitos edellä mainitun koulutuksen). Vanhojen toimintamallien pohjalta se vain on hajautettuna ympäri organisaatiota, sanoo professori Don E. Schultz. Tarvitaan koulutusta, jossa yrityksessä jo olemassa olevasta osaamisesta saadaan tehoja enemmän irti. Koulutusta, jossa eri funktioiden edustajat oppivat ymmärtämään toisiaan ja tekemään yhteistyötä asiakkuuksien eteen. Tarvitaan uudenlaista yhteispeliä.
Oppimista, jossa individuaali I-osaaminen kasvaa yhteiseksi T-osaamiseksi. Mikäli tapa tehdä asioita on vanhakantainen ja kenollaan, se ei muutu paremmaksi sillä, että siihen pumpataan lisää rahaa. 0 x 100 = 0.

Sitä saa, mitä tilaa. Yksilön taitojen kehittäminen ei suoraan johda organisaation uudistumiseen ja kehittymiseen. Kun tavoitteena on uudistaa, kehittää koko organisaatiota, tarvitaan uudentyyppistä koulutusajattelua ja koulutusta. Yksilönkään fyysinen hyvinvointi ei lisäänny sillä, että käy kuntosalilla tekemässä hauiskääntöjä. Tarvitaan ymmärrystä kokonaisuudesta – ja kokonaisuuden tavoitteellista ja tuloksellista hallintaa.

Kirjoittaja Markku Vierula on Vierula Consulting Oy:n perustaja ja integroidun markkinoinnin asiantuntija, vierula.com
Hän on huolissaan hyvinvointivaltiosta ja suomalaisten yritysten käyttämättömistä voimavaroista.