Inspiroituneena auringon paisteesta ja pienestä metsäretkestä, ajattelin avata aihetta nimeltä itsensä kehittäminen. Ystäväni, Joseph McClendon III sanoo, että itsensä kehittäminen on harjoittelemista tullakseen siksi ihmiseksi, joka haluat olla.
Ennen kuin kerron, miten itse koen itsensä kehittämisen, haluan pohtia tässä avoimesti muutamaa asiaa.
Ensinnäkin koen, että itsensä kehittäminen on hyvin yleissana, jolle jokainen antaa oman merkityksensä. Kuitenkin olen huomannut, että joillekin tuon sanayhdistelmän merkitys saattaa olla hieman epäselvä ja johtaa jopa harhaan.
Siksi koenkin, että on tärkeintä ihan aluksi ymmärtää, että itsensä kehittäminen tulisi olla jokaiselle ekologista. Ekologisuudella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että se on oikeasti hyväksi ihmiselle itselleen. Mitä tahansa siis itsensä kehittäminen onkaan, sen tulisi viedä omaa elämää hyvään suuntaan. Ehkä paremminkin sanottuna parempaan suuntaan siitä, missä on nyt tai missä on ollut.
Itselleni valkeni enemmän tämä itsensä kehittäminen noin 12 vuotta sitten. Silloin muutama uusi ystäväni alkoi siitä minulle puhumaan. ”Nyt sinun tulee kehittää itseäsi”. Nykyään haastaisin tuon lauseen kysymällä, kenen mielestä minun tulee kehittää itseäni. Minusta halu itsensä kehittämiseen tulee lähteä itsestä, ei siitä, että joku niin sanoo. Vaikkakin tämä maa tai maailma olisi ihan toisenlainen, jos jokainen jollakin tavalla kehittäisi itseään.
Aluksi ymmärsin, että itsensä kehittäminen on sitä mitä kaverini tekivät: Lukivat vähintään puoli tuntia päivässä jotain kirjaa, joka kehittää omaa ajattelua ja elämää. Tai vastaavasti kuunnella jotain äänikirjaa tai katsoa kehittäviä videoita. Yleensä se tarkoitti ihan samoja kirjoja ja äänitteitä, kuin kaikki muutkin siinä porukassa kuunteli tai luki.
Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon tämä eroaa koulusta? Jokaisen koulumenestys paranisi ihan varmasti jos lukisi puoli tuntia päivässä läksyjä. Opin siis aluksi mallin, että itsensä kehittäminen on sitä, että syötetään aivoille jotain kehittävää tai positiivista viestiä vähintään puoli tuntia päivässä. Välillä jopa stressasin alussa, jos en sitä tehnyt tai yritin vain hakea jotain joka vastasi tuohon tarpeeseen. Mihin suuntaan siis tällä tavoin kehityn? Vastaukseni: Moneen suuntaan ja en välttämättä mihinkään erityiseen. Yleisesti tässä voisi puhua myös siitä, että kysytään muilta suosituksia hyvistä kirjoista. ELI annan muille oikeuden päättää sen mihin suuntaan kehityn ja mitä aivoilleni syötän.
Urheilijana ja ahkerana opiskelijana olen varmasti aina kehittänyt itseäni jollakin tapaa. Minulla on myös ollut niin kauan kuin muistan, halu oppia uutta ja oppia tekemään paremmin sen, minkä teen. Onko siis kehittymiseni halu ollut itsensä kehittämistä? Onko treenaaminen ollut itsensä kehittämistä? Onko se, että katson joka päivä Darren Dailyn itsensä kehittämistä? Onko se, että asetan itselleni tavoitteita itsensä kehittämistä?
En lue päivittäin välttämättä mitään kirjoja, katso kehittäviä ohjelmia tai kuuntele äänikirjoja. Siltikin koen kehittäväni itseäni päivittäin. Mielestäni kehittymiseen on miljoona tapaa ja keinoa. Vastaukseni siihen ”mitä itsensä kehittäminen on” on: Itsensä kehittäminen on sitä, että viet elämääsi eteenpäin niin, että saat tehdä enemmän sitä mistä tykkäät. Tämä on siis minun määritelmäni minulle itselleni.
Ennen kuin alkaa kehittämään itseään olisikin erittäin tärkeää miettiä sitä, miten itse määrittelet itsesi kehittämisen. Niin, että se vastaa sitä, miten itse haluat kehittyä. Väärään suuntaan mennään erittäin paljon silloin, jos kehittyminen tuntuu pakolta tai väkinäiseltä. Tämän tunnistaa siitä, että sanoo itselleen ”minun pitää/pitäisi” tai ”minun täytyy/täytyisi” nyt lukea tätä kirjaa.
Itsesi kehittämisen kannalta olen huomannut, että on olennaista kysyä itseltä tasaisin väliajoin mikä minua kiinnostaa tai mistä todella haluan oppia. Jos palataan itsensä kehittämisen ”alkulähteille”, uskon sen tarkoituksen olevan sen, että ihminen voi ja elää paremmin sen johdosta, ja pääsee elämässään haluamiinsa tuloksiin helpommin ja nopeammin.
Puhun itsensä kehittämisen puolesta. Haluan sinunkin siihen tutustuvan, mutta tee se fiksusti. Niin, että kehität itseäsi haluamallasi tavalla ja nautit enemmän elämästä. Minusta ei ole oikeaa eikä väärää tapaa. On vain tapoja, joista toiset tuo erilaisia tuloksia kuin toiset.
Hyvä kysymys onkin, että tuoko se mitä teet tällä hetkellä sinulle haluamiasi tuloksia? Eli toimiiko se mitä teet elämässäsi sinun kohdallasi? Minun suositukseni on se, että teet sitä mikä toimii sinulle!
Jos tämä juttu oli mielestäsi hyvä, tule mukaan ilmaiseen webinaariini, jossa kerron viidestä itsensä kehittämisen perusasiasta ja kolmesta itsensä kehittämisen virheestä.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täällä >>>
Kirjoittaja on Ilkka Koppelomäki, Itsensä johtamisen valmentaja
Ilkka on perustanut 2007 itsensä kehittämisen valmennusyrityksen, joka tunnetaan nimellä Uskalla Innostua.