Viimeisessä kymmenessä vuodessa moni asia myynnissä ja markkinoinnissa on muuttunut enemmän kuin viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen. Ihminen voi oppia rajattomasti uutta, mutta joskus suurin hidaste tulee sinusta itsestäsi. Vanhat tottumukset johtavat keinotekoisiin rajoitteisiin, jotka todellisuudessa ovat vain mielessäsi, mutta ikävä kyllä näkyvät toiminnassasi.

Uuteen maailmankuvaan sopii paremmin tekemisen johtaminen tuloksista käsin kuin tehtyjen työtuntien pohjalta. Yhteiskuntasopimuksenkin tavoittelemat lisäminuutit tuntuvat vitseiltä, kun työn tuottavuuteen ei kiinnitetä huomiota. Kun unohdat menneen maailman käsitykset ja rajoitteet, voit alkaa uusiutua ja kehittää tekemistäsi päivä päivältä paremmaksi.

Uudessa maailmassa pöydällä on markkinoinnin ja myynnin taitoja, joilla ei ollut edes nimeä vielä kymmenen vuotta sitten: inbound-markkinointi, kasvuhakkerointi, ketterä markkinointi, yhteisömanagerointi, sisältömarkkinointi, sosiaalinen myynti, markkinoinnin automaatio, mainonta sosiaalisissa medioissa ja monia muita. Toisaalta monien olemassa olevien taitojen tarvitsema osaamistaso on noussut.

Parhaat myyjät ja markkinoijat voivat olla kymmenen kertaa tehokkaampia kuin kollegansa. Osaajat tietävät tarkkaan, mitä missäkin tilanteessa kannattaisi tehdä sekä millä työkaluilla ja ratkaisuilla saisi parhaiten tuloksia. Tämä ei tarkoita, että he olisivat superihmisiä, vaan he ovat vain kehittäneet osaamistaan rajatummilla osa-alueilla tullakseen paremmiksi. Vaikka moninkertaisesta tehokkuudesta puhuminen olisi liioittelua, kaksin- tai kolminkertainenkin osaamiskerroin riittäisi tuntuvaan kilpailuetuun alati pienenevissä tiimeissä. Ei liene yllätys, että parhaista osaajista käydään jatkuvaa kilpailua ja heitä haetaan ympäri maailman.

Miksi osaamisen laaja-alaisuus samoin kuin erikoistuminen merkitsee nykyään niin paljon enemmän kuin ennen? Aiemmin ihmiset pystyivät keskittymään yhteen taitoon ja hiomaan sen erinomaiseksi, mutta nykyään se ei yksinkertaisesti riitä. Nykyisin osaamista tulisi hallita ennemminkin V-muotoisesti kuin T-muodossa, eli kapean erikoistumisalueen lisäksi omaa ammattialuetta on hallittava laajemmin. Lisäksi aikamme osaajat saavat merkittävää vipuvoimaa osaamisestaan hyödyntäessään nopeutta, skaalautuvuutta tai tarkkuutta. Yksikin ihminen voi pyörittää rajattomasti erilaisia kokeiluja, saada aikaan ilmiöitä ja laittaa liikkeelle lumivyöryjä, jotka vain kertaantuvat ajan myötä.

Itsetuntemus on avain menestykseen. Mitä paremmin tunnet oman osaamisesi vahvuuksineen ja kehitysalueineen, sitä paremmin saat vipuvoimaa tekemiseesi. Sillä sitä, mitä et tunne, et voi myöskään kehittää. Voittajat kehittävät itseään jatkuvasti saadakseen paremman vipuvoiman maailmassa, jossa kaikki tapahtuu välittömästi, asiakaskeskeisyys on elinehto, etäisyyksillä ei ole merkitystä ja kaikki on skaalattavissa ja mitattavissa.

Kesä on loistavaa aikaa oman itsetuntemuksen syventämiseen. Raflaavan otsikon takana makaa totuus; uusi maailmankuva vaatii uusia osaamisalueita ja halua kehittyä. Jos et malta muuttua maailman mukana, joku muu ottaa paikkasi. Joskus voi olla fiksuinta poisoppia vanhasta tehdäkseen tilaa uudelle. Tee siis itsellesi palvelus, tutustu itseesi paremmin kesällä, poisopi jotain vanhaa ja ota tavoitteeksi oppia uusi taito. Vain harjoittelemalla tulee mestariksi, ja mestarit harjoittelevat aina.

 

P.S. Eikö aika meinaa riittää? Pieni vinkki, tekemällä mitä tahansa 15 minuuttia päivässä, keskityt siihen vuodessa lähes 12 työpäivän verran.