Globalisaatio uhkaa Suomessa lähivuosikymmenen aikana jopa neljännestä työpaikoista, kertoo Etlan uunituore selvitys. Ulkoistamisen seuraava aalto koskee korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. Työpaikat eivät välttämättä häviä, koska nykyteknologia mahdollistaa kaiken sellaisen työn tekemisen ja teettämisen missä tahansa, joka ei vaadi ihmisten kohtaamista kasvokkain.
Kuka korjaa huippuosaamisemme hedelmät?
Sinänsä ilmiö ei ole ihan uusi – muistetaanpa vaikka Intian kukoistava IT-palvelusektori tai taloushallinnon palvelukeskukset ympäri maailmaa. Uutta on se, että kaikkea asiantuntijatyötä voidaan ulkoistaa tuotekehityksestä markkinointiin ja taloushallinnosta lakipalveluihin. Asiantuntijatyölle on muodostunut verkkoon globaalit markkinat, esimerkkinä vaikkapa Freelancer.com jossa parikymmentä miljoonaa eri alojen asiantuntijaa tarjoavat työpanostaan.
Sopii pohtia, onko ilmiö meille uhka vai mahdollisuus. Suomen menestys on aina perustunut osaamiseen, ja olemme keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin väestö monissa kilpailijamaissamme. Olemme siis asiantuntijatyön markkinoilla potentiaalinen ja houkutteleva ulkoistamisen kohdemaa. Mutta haluammeko todella olla uusi Intia? Vai otammeko voimavaramme omaan käyttöön ja luomme osaamisellamme kansainvälisiä menestystarinoita kuten rakas naapurimme Ruotsi?
Lue koko kirjoitus tästä linkistä >>
Ilmoittautumisaika syksyn koulutuksiin on nyt käynnissä. Markkinoinnin ja viestinnän koulutuksiin pääset tutustumaan ja ilmoittautumaan täältä >>