Kyllä kuulemma on, kasvavassa määrin. Folkin toimitusjohtaja Tommi Laihon kolumni M&M´ssä otti taannoin asiaan kantaa. Tästä on kirjoitettu yhä useammin.
Digitalisaation vyöry on saavuttamassa vaiheen jossa onnistunut kanavastrategia ei kuulemma riitä. Ei riitä, että kohderyhmä tavoitetaan – viestin sisältö on yhtä tärkeä , tai tärkeämpi, kuin se että viesti tavoittaa kohteensa.
Mitä se sisältö sitten oikein on? Kuulemma asiakkaalle, siis sille kohderyhmälle, relevanttia viestintää joka tukee ylivertaisen asiakaskokemuksen syntymistä. Joskus kauan sitten puhuttiin mainonnasta, mutta sitä sanaa ei sovi nykyään käyttää alan piireissä. Oli se sitten kokonaisvaltaista viestintää tai mainontaa, niin näitä molempia yhdistää kiteyttämisen taito. Mitä lyhyemmin pystyt sanottavasi sanomaan, ja vielä niin että sen ymmärtää, sitä varmemmin viestisi menee perille, ymmärretään ja johtaa toiminnan kautta tuloksiin.
Tähän asti taidan toistaa samaa kuin kaikki lukemani blogistit ja asiantuntijat. Mutta mitens se toisto – The rule of seven?. Viestinnän keskeisin elementti – toistaminen. Tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että viesti menee keskimäärin perille vasta kun sen vastaanottaja on kohdannut viestin sisällön suurin piirtein muuttumattomana vähintään seitsemän kertaa. Ei siis, että viesti on toistettu seitsemän kertaa, vaan että se on yhtä tai useampaa kanavaa pitkin löytänyt kohteensa seitsemän kertaa. Lasten kasvatuksessa tälle on nimikin – jankuttaminen !
Me ulkomainonnassa työtä tekevät tapaamme usein todeta, pilke silmäkulmassa, eri mediaseminaareissa puheenvuoron saatuamme., että yhteen frameen kun osaa viestinsä kiteyttää niin hyvä tulee. Sitten vaan riittävästi toistoa. Ja jos ei osaa tai halua kiteyttää, löytyy siihenkin sopivia kanavia. Muun muassa TV´n mainosfilkassa niitä frameja mahtuu mukaan jo useita!
Sitten vielä ulkomainonnan kanavastrategia – Laihon sanoja lainatakseni: ”Maalaisjärjellä se on mediavalintana erinomainen, sillä kun mediat ovat pirstaloituneet, niin ikään ja sukupuoleen katsomatta, ulkomainonta tavoittaa kaikkia kohderyhmiä. Sen tajuaa pöllömpikin markkinointi-ihminen.”. Hukkakontakteistakaan ei tarvitse olla huolissaan. Taitavasti toteutettu juliste kiteyttää viestin kohderyhmälleen relevantiksi. Muut eivät sitä edes huomaa!
Klaus Kuhanen on Outdoor Finland – Suomen Ulkomainosliiton puheenjohtaja.