Markkinointi ja Mainonta –lehti ja MARK valitsivat Vuoden Markkinointiteko 2013 –voittajaksi Viking Gracen lanseerauksen, joka palkittiin MARK:in Tammikuun Täräys –tilaisuudessa viime torstaina 23.1.2014.
Viking Grace nosti voimakkaasti Vikingin markkinaosuutta, mutta myöskin kasvatti kokonaismarkkinaa. Syyskuussa 2013 matkusti jo miljoonas asiakas Viking Gracella. Upeiden numerofaktojen lisäksi valinnan perusteluna oli mm. se, että markkinointi on ollut mukana tuotekehityksessä alusta lähtien, kun laivaa alettiin suunnitella.
Designin rooli on ollut keskeinen alusta lähtien – ja siihen liittyvissä valinnoissa on todella oltu out-of-the-box ja luovuttu alan konventioista. Esimerkiksi laivan designista vastaavalla Vertti Kivellä ei ollut aiempaa laivasuunnittelukokemusta.
Voidaan sanoa, että Viking Gracen lanseeraus UPGREIDASI => UPGREISSASI koko Ruotsinristeily-käsitteen.
Toivotan mitä parhaimmat onnitteluni Viking Linelle!
Viking Linen puolesta Vuoden Markkinointiteko 2013 tunnustuksen vastaanottivat markkinointijohtaja Anni Kallioniemi, markkinointipäällikkö Kati Litmanen ja markkinointikoordinaattori Hanne-Mari Ahonen.