Media Mäessä -seminaari viime perjantaina tarjosi ammattilaisille painavaa asiaa. Tulevaisuudessa tehdään parempaa tulosta pienemmällä liikevaihdolla. Massat ovat yksilöitä myös muualla kuin juhlapuheissa. Belinda Gerdt Microsoftilta tiivisti suuntaviivat: Sosiaalisuuus on CRM:n tulevaisuus. Sosiaalinen kuuntelu on kasvussa.

Sen lisäksi, että teknologia mahdollistaa tämän, on markkinoijan myös asennoiduttava oikein kuunteluun: Mitä ihmiset oikeasti tarkoittavat? Mitä he todella tarvitsevat ja tai haluavat. On hienoa, että sosiaalisen median keskusteluun tuodaan puhumisen sijaan kuuntelu-näkökulma. Se lienee ainoa tie ns. ”asiakaslähtöisyyden” toteuttamiseen käytännössä. Voittaja on se, joka tuon toteuttaa parhaiten.

 

Kati Riikonen DNA:lta kertoi markkinoinnin käytettävyydestä. Jotta homma pelittää, on oma väki – yli kaikkien siilorajojen – otettava mukaan alusta pitäen. Tässä esityksessä menestyksen resepti oli teknologia + ihmisten energisointi.

 

Tekniikan kehittyessä dramaattista vauhtia, huomio helposti keskittyy siihen. Varmaankin seuraava suuri askel eteenpäin on inhimillisen sisällön tuominen mukaan peliin aiempaa vahvemmin. Ja isommin. Marco Mäkinen TBWA:lta peräänkuulutti nimenomaan isoja tarinoita.

 

Kuten aina ennenkin, loppujen lopuksi meitä liikuttaa eniten humaani tunteita koskettava tarina ihmisistä – ja teknologia olkoon apulaisen roolissa. Esimerkkinä Microsoftin ensi esiintyminen Super Bowlissa. Suosittelen katsomaan sen tarinan.