Joel Hypén on palkittu videoalan ohjaaja ja tuottaja. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja opiskellut Hankenissa, mutta ennen kaikkea hän on yrittäjä, joka haluaa auttaa asiakkaitaan kertomaan kiinnostavia, koskettavia tarinoita videon keinoin.

Miten sinä olet kehittänyt itseäsi ja ravinnut omaa kasvuasi uran eri vaiheissa?

– Olen ollut koko aikuisikäni yrittäjä ja opiskellut Teatterikorkeakoulussa teatteritaiteen maisteriksi, ammattikorkeakoulussa medianomiksi ja Hankenissa tekijänoikeuslakia. Uskon vahvasti elinikäiseen oppimiseen eli ajatukseen, että en koskaan osaa kaikkea. Uteliaisuus oppia uutta ja haastaa itseäni on minulla keskiössä omassa kasvussani.

Oppi, joka on säilynyt kirkkaana mielessäsi koko uran ajan?

– Yritän löytää omaan tekemiseeni oman kulmani, enkä kilpailla suoraan muiden alani tekijöiden kanssa. Poikkitieteellinen osaaminen ja kansainväliset vaikutteet ovat tähän oivia keinoja.

Mikä sinua on kannustanut kasvuun?

– Haluan ottaa elämästä kaiken irti ja työskennellä kiinnostavien ihmisten kanssa kiinnostavissa projekteissa. Minulle on ollut tärkeää rakentaa innostava työkulttuuri, jossa ihmiset haluavat ylittää itsensä rakentaessaan yhteisiä töitä.

Mikä on sinulle mieluisin tapa oppia?

– Yhdistän käytännön tekemistä alani kirjallisuuden lukemiseen. Lukeminen tuo perspektiiviä, jolloin ymmärtää haasteet objektiivisemmin. Käytännön oppiminen jää puolestaan vahvasti mieleen.

Paras ammatillinen koulutus, kurssi tai tapahtuma viime aikoina?

– Olen viime aikoina opiskellut paljon talousjohtamista, johon Kauppakamarin kurssit ovat hyviä. Kirjana puolestaan Ben Horowitzin ”The Hard thing about hard things” on brutaalin karu kuvaus yrittäjyyden ylä- ja alamäistä.

Blogi, uutiskirje, henkilö tai yritys, jota seuraat aktiivisesti?

– Seuraan paljon teknologian kehittymistä; Elon Muskin SpaceX-yritystä ja elokuvaohjaajia, kuten Wes Andersonia, Paul Thomas Andersonia ja Christopher Nolania.

Joelin yrityksistä Siro Creative tuottaa kansainvälistä näkyvyyttä saanutta videosisältöä mm. Marimekolle, Iittalalle, Orionille ja Keskolle. AdLaunch on puolestaan Joelin videostartup-yritys, joka voitti joulukuussa 2017 kolmannen palkinnon Slush 100 -kilpailussa ja kerää rahoitusta niin Suomessa kuin lontoolaisilta enkelisijoittajilta.

Joel Hypéniä voit kuulla Lahden Kasvuaamussa 5.3. ja Tampereen Kasvuaamussa 12.3. Kasvuaamut ovat kaikille ilmaisia tilaisuuksia, mutta edellyttävät ilmoittautumista etukäteen.

Menestyksen takana ovat aina kasvuhaluiset ihmiset ja erilaiset ammatilliset menestysreseptit. Olemme pyytäneet asiantuntijoitamme kertomaan omat kasvutarinansa meille. Jaamme nämä markkinoinnin uratarinat haastattelusarjassa inspiraatioksi jäsenillemme.