Kuulun MARK Hinnoitteluryhmään ja viime vuonna teimme ilmaista pro bono -työtä Invalidiliiton hyväksi. Suunnittelimme ja hinnoittelimme heidän avustajakoiratoiminnalle sponsorointipaketit. Tälle vuodelle etsimme uutta kohdetta, jota voisimme auttaa hinnoittelussa.

Miksi me tätä ilmaista hinnoittelutyötä teemme? Haluamme hyödyntää omaa ammattitaitoamme ja jakaa osaamistamme yhteisen hyvän edistämiseksi. Meitä on ryhmässä kuusi eri alan asiantuntijaa (mm. tutkijoita sekä markkinoinnin ja myynnin ammattilaisia), joten ryhmässä oppii myös muilta.

Pro bono -työtä Invalidiliiton avustajakoirien hyväksi

Itse liityin ryhmään viime keväänä, kun huomasin MARKin uutiskirjeessä jutun avustajakoiraprojektista. Olen seurannut sivusta, kuinka hankalaa avustajakoiran saaminen voi olla. Olen myös nähnyt, kuinka suuri apua koirasta on fyysisesti toimintarajoitteiselle ihan arkipäiväisissä asioissa. Jonot ovat kuitenkin erittäin pitkät, sillä koiria valmistuu vain muutama vuodessa. Koulutus ei kuulu julkisen rahoituksen piiriin, joten sponsorointi on keskeisessä roolissa.

Hinnoitteluryhmän projektista hyvää mieltä ja valtavasti oppia

Liityin ryhmään juuri tämän projektin innoittamana. Sen lisäksi, että olen saanut olla avuksi, myös itse olen oppinut valtavasti uutta hinnoittelusta ja sponsoroinnista. Kaiken kaikkiaan projekti on ollut antoisa, tuonut hyvää mieltä ja kasvattanut omaa osaamistani. Tästä syystä jatkan ilmaista pro bono -työtä tänäkin vuonna.

Avustajakoiraprojektin päätyttyä haemme nyt uutta pro bono -kohdetta. Ehdota järjestöä tai organisaatiota, jota voisimme auttaa hinnoittelussa.

Lue lisää ja ehdota uutta projektia Hinnoitteluryhmälle.

Essi Hyyppä
Markkinoinnin KTM ja Taloustutkimuksen asiantuntija.

 

 

 

Ps. Kiinnostaako hinnoittelu? Ryhmämme vetäjältä Outi Somervuorelta ilmestyi viime keväänä Mitä maksaa – hinnoittelun psykologiaa-kirja. Ryhmäämme mahtuu myös uusia jäseniä. Tervetuloa mukaan, ota yhteyttä!

MARK Hinnoitteluryhmä tekee pro bono -työtä valituille hyväntekeväisyyskohteille yhteisen hyvän ja paremman hinnoittelun edistämiseksi. Ryhmän tavoitteena on lisätä hinnoitteluosaamista ja -tietoutta markkinoinnin näkökulmasta.