Suuria suunnitelmia vai raakaa eksekuutiota? Molempi parempi, jos siihen kykenee. Useimmat meistä haluavat varmasti tehdä aina ja kaikessa vain priimaa. Jos johonkin ryhtyy, se on tehtävä kunnolla. Tietty. Sitten voi eteen tulla rimakauhu. Kykenenkö tuohon? Tai, rima on liian alhaalla. Tavoitteet ylös ja rima myös. Käy kuin korkeushypyssä. Menet kisaan mukaan, kun rima on ennätyskorkealla, ja lopputulos on nolla. Viiva. Ei suoritusta. Ei mitään.

Täydellisyydentavoittelijan pahin uhka on rimakauhu. Tyhjän paperin syndrooma. Jumittuminen siihen ei edistä mitään. Se vain ahdistaa ja lukitsee ihmisen. Tarvitaan reipasta heittäytymistä tekemisen touhuun. Ensimmäinen tavoite voisi olla vaikka puhdas kahdeksikko, ei huono, mutta ei täydellinen. Sellainen suoritus on monin verroin parempi kuin unelmoitu kymppi vailla toteutusta (= nolla). Saavutetun kahdeksikon jälkeen on helppo analysoida suoritusta ja ponnistaa parempaan, 8,5:een. Aikoinaan mainostoimistossa brief-lomakkeissa meillä oli seurantaosuudessa kohta: Mitä voimme oppia toteutetusta työstä? Eli: Mitä voimme ensi kerralla tehdä paremmin? Siinä on sisäänrakennettuna mielestäni hieno rehellinen ajatus siitä, että emme ole täydellisiä ja pyrimme parhaimpaamme, mutta aina meillä on jotain parannettavaa. Se kannattaa myöntää nöyrästi, niin jotain voi oppia.

Arki vie markkinoinnin ammattilaista kovaa vauhtia. Samalla pitää itse tarkastella riman korkeutta. Olisiko aika nostaa sitä – ainakin vähän? Ja ylittää se. Siitä riemusta irtoaa sellainen energia uuden tekemiseen, että työ ruokkii itse itseään. Voit myös heittäytyä serendipiteetin eli onnekkaan sattuman saavutettavaksi. Sen teet vaikka verkostoitumalla, käymällä tilaisuuksissa ja ylipäätänsä olemalla aktiivisesti yhteyksissä muihin ihmisiin. Kuulet ja näet asioita, jotka eivät olisi tulleet eteesi työhuoneessasi. Saat uusia ajatuksia ja virikkeitä. Se energisoi ihmistä kummasti, ja kuinka ollakaan seuraavaksi rima on jo yhdeksikössä ja ihan helposti ylitettävissä.

Valoisaa kevätviikkoa!