S-ryhmän Halpuuttaminen palkittiin Vuoden 2015 markkinointitekona viime torstaina MARK:in Tammikuun Täräys –tilaisuudessa Tennispalatsissa. Valinnan tekivät MARK ja M&M-lehti yhdessä.

Mitä siinä palkittiin? Hintojenko alentaminen? Ei tietenkään. Siinä palkittiin järeän sarjan muutos koko ketjun toimintatavassa ja sen ajaminen läpi sekä sisäisesti että ulkoisesti loistavalla tavalla. On huomionarvoista, että kasvot antoi ja liiderin paikan koko operaatiossa otti itse S-ryhmän pääjohtaja, Taavi Heikkilä.

Johtamisoppaissa aina muistetaan mainita, että johdon sitoutuminen kulloiseenkin asiaan on tärkeätä. Halpuuttamisen yhteydessä kenellekään ei voinut jäädä epäselväksi, onko johto ”sitoutunut”. Johto on se priimusmoottori, joka energiallaan ja itsensä likoon laittamisellaan todella johtaa S-ryhmää. Ja voiko joku sanoa, että minkäänlaista muutosta ei ole tapahtunut? Halpuuttamisen ensimmäinen vaihe oli julkisuusmenestys. Jatko näyttää voivan yhtä hyvin.

Tässä yhteydessä täytyy myös kehua, että S-ryhmä ei myöskään aikaillut kauppojen aukioloaikojen vapautuksen jälkeen. Uudenvuodenpäivän ykkösuutisena kerrottiin ja näytettiin, kuinka Prisma oli auki aamusta lähtien. Wau!