Kolmatta kertaa Turussa järjestetty SHIFT Business Festival tarjoili 22.-23.5. Kakolan vanhassa Lääninvankilassa jälleen kerran antoisan kokonaisuuden. Festivaalin omin sanoin ”SHIFT connects groundbreaking technologies with leaders of traditional industries for a discussion about the ethics of future development”. Tänä vuonna SHIFTin teemana oli redifining normal, mikä tuli esiin mm. huippupuheenvuoroissa, workshopeissa ja nerokkaasti rakennetuissa tiloissa.

Tekoälystä ja sen käytöstä esim. rikolliseen toimintaan on maalattu monia uhkakuvia. Toisaalta taas tekoäly voi parantaa ja tehostaa markkinointia tai sillä voidaan jopa ehkäistä sairauksia. Shiftin vetonaula Nick Bostrom, Oxfordin yliopiston Future Humanity Instituten johtaja, käsitteli puheenvuorossaan teknologian kehitystä sekä keinoälyä niiden tuomien mahdollisuuksien ja uhkien näkökulmasta. Liikaa tekoälyn kehittämistä ei kaikista uhkakuvista huolimatta saisi hänen mukaansa säädellä, mutta menee vielä jonkin aikaa kun tekoäly tosissaan haastaa ihmiset eri sektoreilla.

Matemaatikko Kathy O’Neilin puheenvuoro käsitteli meitä ympäröiviä algoritmeja, jotka vaikuttavat kaikkien elämään. Niiden pohjalta tehdään päätöksiä koneiden ja matemaattisten mallien mukaan. Myös tämä puheenvuoro sai pohtimaan, toimivatko mallit aina oikein ja kuka ottaa vastuun niiden pohjalta tehdyistä vääristä ratkaisuista?

Kaikkein parasta näin kävijän ja näytteilleasettajan näkökulmasta olivat kuitenkin erilaiset kohtaamiset, joita rento ja vähän erilainen ympäristö jo itsessään ruokki. Sovitut Brella-tapaamiset, keskustelut bootheilla ja satunnaiset rupattelut ruokajonossa, tapahtumapisteillä ja after partyissä kirvoittivat monia ajatuksia. Loistavia näkökulmia, uusia tuttavuuksia ja meininki, jossa verkostoiduttiin erittäin matalalla kynnyksellä kenen tahansa kiinnostavan tyypin kanssa. Ihan varmasti olen mukana myös ensi vuonna – esiintyjistä tai muusta ohjelmasta riippumatta. Hyvä Turku ja hyvä SHIFTin järjestäjät!

Shift 2019 järjestetään Turussa 29.-30.8.2019, https://theshift.fi/

Teksti:
Sanna Halttunen-Välimaa
Business Director mainonnan ja markkinoinnin erikoisratkaisuja tuottavassa Panic Marketing Oy:ssa.