Nordic Business Forum kokosi 5.300 ihmistä Messukeskukseen ja lunasti lupauksensa. Huippupuhujia maailmalta, hyvät järjestelyt ja hyvin rytmitetty ohjelma. Esiintyjänimet olivat laajasti tunnettuja, kuten Arnold Schwarzenegger ja Sir Alex Ferguson tai sitten tiukemmin business-nimiä, kuten Jim Collins tai Dambia Moyo. Viimeksi mainittu on Sambiassa syntynyt kansainvälinen ekonomisti, joka on opiskellut Harvardissa, väitellyt Oxfordissa ja työskennellyt mm. Maailmanpankissa Washingtonissa ja Goldman Sachsilla. Time-lehti on valinnut hänet yhdeksi sadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä maailmassa. Moyon viesti oli, että toimiakseen demokratia tarvitsee keskiluokan. Euroopan tarina ei ole tällä hetkellä hyvä. Väestörakenne ja velkaantuminen ovat huonoja trendejä. Kasvuun tarvitaan työvoimaa, pääomaa ja tuottavuutta.

Kohutuin nimi Nordic Business Forumissa oli tietenkin Kalifornian 38. kuvernööri, Arnold Schwarzenegger. Ja by the way, California on itsessään maailman kahdeksanneksi suurin talousmahti.

Suuri yleisö ei varmankaan tiedä, että Schwarzenegger tienasi ensimmäiset miljoonansa USA:ssa kiinteistöbusineksella ennen kuin siirtyi varsinaisesti elokuvan pariin. Hänen sanojensa mukaan taloudellinen riippumattomuus auttoi häntä valitsemaan roolit, joissa esiintyi. Hänelle nimittäin alussa tarjottiin yleensä vain rosvon tai natsiupseerin rooleja.

Schwarzeneggerin tarina oli kuin oppikirjan esitys päämäärätietoisuudesta ja periksi antamattomuudesta. Sodanjälkeisestä Itävallasta hän antoi lohduttoman kuvan. Sieltä piti päästä pois, USA:aan, maahan, joka tarjoaa mahdollisuuksia, kun vain on sinnikäs ja puskee läpi harmaan kiven.

Schwarzenegger esitti viiden kohdan ohjelman, jota noudattamalla hän on nousut menestykseen:
– Löydä visio
– Älä ikinä ajattele pienesti – ajattele isosti
– Älä kuuntele niitä, jotka sanovat sinulle, ettet pysty
– Tee lujasti töitä
– Älä vain ota. Anna myös jotain takaisin.

Tiimihengestä Schwarzenegger totesi, että ”don’t just work on ME, work on WE!

Ja tehokkuudesta: “Jos tarvitset unta enemmän kuin kuusi tuntia yössä, sleep faster!”

Schwarzeneggerin pääteema oli: AIM TO STARS. Hän muistutti kuitenkin itsensä likoon panemisen merkityksestä: Tikapuita ei voi kiivetä kädet taskussa.

Kysymykseen, palaako hän joskus takaisin Suomeen, Schwarzeneggerilla oli vastaus: ”I’ll be back”.

Jos ei NBF:ssä nyt mitään kummoisempia business-menestyksen salaisia rohtoja jaettu, puhallettiin siellä kyllä yleisöön sellainen lataus energiaa, intoa ja tekemisen vimmaa, että toivottavasti edes osa sitä suuntautuu uuden vaurauden luomiseen tähän maahan. Yleisön reaktioista päätellen uskon niin käyvän.