Tein havainnon, että useissa mainonnan parissa käytetyn ajan tutkimuksissa ulkomainonta loistaa poissaolollaan. Aloin pohtimaan tähän johtaneita syitä. Mietin ensimmäiseksi sitä, ettei meillä ole mittareita. Ajattelin, että kun kaikki sanovat ulkomainonnan olevan vaikeasti mitattavaa, niin siksi niitä ei ole. No ei tämä nyt niin vaikeaa pitäisi olla, ainakin kodin ulkopuolella vietetyn ajan mittaaminen keskiverto päivänä luulisi onnistuvan.
Ulkomainonnan historia -kirjan mukaan 3000 eea. on kallioiden seinistä löytynyt maalauksia, joiden arvellaan olevan kaupallista tiedottamista. Niihin aikoihin kodin ulkopuolinen media oli todennäköisesti markkinajohtaja, kilpailevina medioina mm. kirjekyyhkyt, torikauppiaat sekä papyrukset. Ulkomainoksia maalailtiin ja kaiverrettiin puulevyihin sekä hakattiin kiviseiniin ja kiveyksiin – niillä on ohjattu tavernoihin sekä houkuteltu poikkeamaan kalakaupoille. Kivenhakkaajat ja maalarit, nuo oman aikansa AD:t kilpailivat taidoillaan. Joillekin riitti ”perushakattu nuoli” kun taas toiset viimeistelivät myös taulujen kehykset koristeellisesti. Brändit alkoivat muodostua jo silloin ja sisältö, sekä hyvä suunnittelu ratkaisivat pelin. Pitkässä juoksussa tosin laadukkaampi palvelu tai letkeämpi tunnelmainen taverna vei voiton. Mutta nämäkin tavernat olisivat saattaneet jäädä löytämättä ilman noita kiveen hakattuja opasteita.
Ulkomainontaa voi mitata. Voimme mitata sen vaikutusaikaa, tehokkuutta, huomioarvoa ja monta muuta. Kysymys ei ole mittareiden puutteesta, vaan halustamme sekä kyvystämme kehittää ja kehittyä. Muuttaa mittareita ja kertoa niiden tuloksista isosti ja suureen ääneen.
Suunnittelija, tunteet peliin!
Golfkentällä tai rinteessä vierähtää helposti 5 tuntia ja loma-aikaan jopa viikko. Millaista aikaa tämä on? Vietämmekö ajan rakastuneena, iloisena, rentoutuneena, perheen parissa ulkoillen tai kenties rakkaan harrastuksen parissa. Näissä hetkissä suunnittelijoiden nerokkuus mitataan – pystytkö luomaan aidon tunnesiteen mainoksen katselijaan ja kertomaan tarinaa, joka jää mieleen tai jopa aktivoi toimimaan?
Mainokset eivät yllä mökkilaiturin nokkaan tai kotilenkkipolun varrelle. Eikä edes tarvitse. Ihmisillä pitää olla aikaa rauhoittua ja mahdollisuuksia mennä paikkoihin, joissa on vain luonto ja oma rauha. Mutta on myös paljon paikkoja, joissa mainonta linkittyy sujuvasti lajiin tai ympäristöön – molempia kunnioittaen.
Wake up!
Ihmiset ovat olleet ulkona aina; rakentamassa taloja, leikkimässä, liikkumassa ja laskemassa mäkeä, sekä kertomassa tarinoita. Elämässä elämää. Ulkomainontakin on ulkona, mutta teemme sen varsin hiljaa. Miksi ihmeessä? Onko tämä jokin perimässämme oleva tapa hissutella?
Ulkomainostoimialan tulee yhdessä herätä määrittelemään mittarit uudelleen ja tekemään töitä ottaakseen paikkansa graafisilla käyrillä. Muut mediaryhmät ovat jo siellä ja me olemme täällä. Pihalla. Ulkona kuin lumiukot ja talviunessa kuin karhut.
Tarinan opetus? Kukaan ei löydä perille yksin, vaan tarvitsemme laajan vaikutusketjun polkumme varrelle, jotta saamme porukan tavernaan. Jos ulkomainonta aikoo nostaa päätään, niin meidän on herättävä talviunestamme.
Mediateko on MARK kumppani 2017 – Mediateko vie brändisi kohtamaan kuluttajat elämyksellisiin ympäristöihin. Rakennamme elämyksistä mediaa ja mediasta elämyksiä, tuoden sinut osaksi kohderyhmäsi elämäntapaa. Katso lisää: www.mediateko.fi