Suomessa on n. 135 000 yhdistystä, joista 100 000 toimivia. Niihin kuuluu arviolta 15 miljoonaa jäsentä. Silti väitän, että yhdistykset ovat kriisissä. Aktiiviset toimijat vanhenevat, vähenevät, passivoituvat. Usein kokouksissa kuultu lause on, että “tarvitsemme nuoria mukaan toimintaan”. Kysymys kuuluukin, miksi sitten ette hanki niitä?
Jopa markkinointi-ihmiset ovat liittyneet yhteen ja perustaneet itselleen yhdistyksen. Tämänkin liiton riveistä olen kuullut huudon siitä, että tarvitaan uutta verta, tarvitaan tuoreita ajatuksia, mietitty useilla kokoonpanoilla sitä, mitä tarjottavaa vanhenevilla markkinointiheeboilla olisi nuoremmille, jotta he innostuisivat, mikä olisi sellainen toiminta, johon he tulisivat mukaan. Eli miten onnistuisimme yhdistyksen tuotekehityksessä?
Tähän on ratkaisu, jota yhdistykset pelkäävät. Sitä ratkaisua kutsutaan markkinoinniksi! Yhdistyksen vetovoiman hiipuessa ainoa tapa uudistaa sitä oikeasti ja luoda positiivista tuotekehitystä, on saada mukaan uusia toimijoita. Tämä on yhdistystuotteen erinomaisuus, se kehittää itse itseään, jos sen annetaan tapahtua. Uudet toimijat tulevat ja järjestävät itse itselleen mieluista ja houkuttelevaa toimintaa yhdistyksen puitteissa. Kyse on toki myös vallasta luopumisen tuskasta – “koska ainahan meillä on tehty näin…”
Lopettakaa siis pohdinta siitä, mitä uutta voisitte tarjota. Panostakaa jäsenhankintaan oikeasti ja uskaltakaa astua itse sivuun. Kyllä uudet jäsenet sitten järjestävät itse itselleen sitä, mitä haluavat – siksi markkinointia!
Tero Leponiemi
markkinointipäällikkö, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
MARK hallituksen jäsen