Kasvutarinansa jakaa meille tällä kertaa Senior Business Consultant & Certified Business Coach Tarja Lähdemäki Balentorilta.

Tarja Lähdemäellä on reilun 20 vuoden kokemus asiakaskeskeisen liiketoiminnan edistämisestä markkinointi- ja myyntitehtävissä konsulttina sekä strategisella että kädet savessa-tasolla. Hän on toiminut digitaalisen palvelumuotoilun parissa asiakkuusjohtajana ja tuntee myös digitalisoitumisen mukanaan tuomat haasteet ja mahdollisuudet asiakasarvon kehittämiselle. Tällä hetkellä Tarja työskentelee Balentorilla, joka on menestynyt yritysten strategisen muutoksen ja toimeenpanon kumppanina jo vuodesta 1993.

Miten olet kehittänyt itseäsi ja ravinnut omaa kasvuasi uran eri vaiheissa?

– Koko työuraani leimaa uteliaisuus, tarve ymmärtää syvällisemmin sitä, mikä meidät ihmiset saa tikittämään. Tänä päivänä sille on nimikin, sisäinen motivaatio. Mikä herättää ihmisissä niin vahvan tarpeen, että se saa aikaan toimintaa. Tämän asian ymmärtäminen on tuloksia tuovan markkinointiosaamisen(kin) ytimessä. Olen aina ollut innokas opiskelija ja olen opiskellut milloin mitäkin, välillä omatoimisesti, välillä inspiroivien ammattilaisten ohjauksessa. Innostun aina uudesta ja heittäydyn mielelläni uusiin vesiin uimaan. Ja kyllä, välillä on tullut tosi kylmä ja virtakin on meinannut viedä.

Oppi, joka on säilynyt kirkkaana mielessäsi koko uran ajan?
– Silloin kun luulet tietäväsi, tiedät luulevasi. Pinnan alla on enemmän kuin ensikatsomalla luulisi.

Ketkä ovat olleet esikuviasi urasi varrella?
– Mietin tätä kysymystä pitkään ja minun täytyy todeta, ettei minulla ole varsinaisia esikuvia. On paljon ihmisiä, joiden joitakin ominaisuuksia ihailen. Ihailen ihmisissä vilpitöntä auttamisen halua, itsensä likoon laittamista, sinnikkyyttä ja rohkeutta edetä silloinkin kun pelottaa. Minulla on ollut ilo olla todistamassa näitä piirteitä hyvin monissa ihmisissä ja tilanteissa vuosien varrella.

Mikä sinua on kannustanut kasvuun?
– Uteliaisuus.

Mikä on sinulle mieluisin tapa oppia? 
– Ajatusten vaihto mahdollisimman erilaisten ihmisten kanssa. Olen oppinut jotain suurimmalta osalta kohtaamiani ihmisiä. Aina opit eivät ole olleet mieluisia, mutta tarpeellisia.

Paras ammatillinen koulutus, kurssi tai tapahtuma viime aikoina?
– Business Coaching Instituten Business Coach -valmennus viime syksynä. Opin paljon lisää kysymysten kysymisestä ja syvemmälle pureutumisesta. Oikean kysymyksen kysyminen ratkaisevalla hetkellä voi muuttaa vastaajan elämää ällistyttävällä tavalla! Hän voi kuulla itsensä sanovan asioita, joita ei itsekään aiemmin ollut tiedostanut. Inspiroivaa nähtävää joka kerta.

Blogi, uutiskirje, henkilö tai yritys, jota seuraat aktiivisesti? 
– Voi niitä on monia. Tässä muutamia juuri nyt mieleen tulevia: Simon Sinek, Linda Liukas, Seela Sella, Frank Martela, Esko Kilpi ja Kari Uusikylä.

Tarja Lähdemäki vetää MARKin jäsenille ilmaisen Klinikan asiakasarvosta 18.3. klo 14.00-16.00. Lue lisää ja ilmoittaudu Asiakasarvo -Klinikalle.

Menestyksen takana ovat aina kasvuhaluiset ihmiset ja erilaiset ammatilliset menestysreseptit. Olemme pyytäneet asiantuntijoitamme kertomaan omat kasvutarinansa meille. Jaamme nämä markkinoinnin uratarinat haastattelusarjassa inspiraatioksi jäsenillemme.