Syksyn aikana MARKissa on tapahtunut paljon. Välipäivien rauhallisina hetkinä havahduin siihen, että olen ollut niin uppoutunut MARK uudistamiseen, etten ole muistanut riittävästi tiedottaa teille tulevista käänteistä. Koitetaanpa nyt korjata tilanne tämän osalta.

Olemme tehneet kattavaa brändityötä syksyn ajan. Etsineet ja löytäneet tapoja tuottaa teille jäsenille entistä enemmän ja monipuolisempaa sisältöä. Uusia näkökulmia, uusia yhteyksiä, jatkuvaa kehittymistä ja tärkeissä hetkissä tapoja kuljettaa teitä kaikkia innostuneena ja tietoisena kohti uutta.

On ollut ilahduttavaa huomata, että tilausta laveammille, uusille näkökulmille tuntuu olevan niin yksilötasolla kuin yrityksissäkin enemmän kun osasin syksyllä aavistaa. Markkinointia ja kaupallista ajattelua tulisi olla tänä päivänä yritysten jokaisessa solussa, tästä ollaan kentällä yhtä mieltä. Jatkossa pyrimmekin tarjoamaan tietoa ja tarttumapintaa kattavammin kaikenlaisissa yrityksissä ja toiminnoissa työskenteleville kaupallisille tekijöille. Ei tarvitse olla markkinoinnin ammattilainen ollakseen MARKin jäsen – meidän kanssamme voit myös kasvaa ammattilaiseksi ja löytää uusia näkökulmia omaan työhösi.

Kaikissa sisällöissä pyrimme tarjoilemaan teille mahdollisimman monta näkökulmaa, tietoa jatkuvasti syventäen. Rikastutamme myös sisältöjä, jotta voit tarttua niihin juuri silloin, kun niitä tarvitset. Verkostoitumista tarjoamme edelleen ja säännöllisemmin samojen aihepiirien ympärillä, jotta voisit jakaa matkaa muiden samoista asioista kiinnostuneiden jäsenten kanssa.

MARK on mukana myös strategisessa, kansallisessa MAKES-hankkeessa. Pääsemme MAKESin kautta vaikuttamaan entistä paremmin ja suoremmin mm. markkinoinnin osaamisen kehittämiseen, sekä siihen, minkälaista valtiollista tukea kaupallinen menestyminen voisi tulevina vuosina tarvita ja saada.

Tänä vuonna sukellamme markkinointiin ja kaupalliseen tekemiseen digitaalisuuden, datan, teknologian ja uudenlaisen ajattelun kautta. Käsittelemme kaiken uuden lisäksi myös perinteisiä markkinoinnin ja vaikuttamisen keinoja. Lisäksi tuomme sisältöjä myös itsensä johtamisen, hyvinvoinnin ja yhteistyötaidon teemoilla. Autamme sinua näkemään päällä olevan murroksen rajattomina uusina mahdollisuuksina oppia ja kehittyä.

Uusi MARK näkee päivänvalon tammikuun aikana. Toivon välitöntä ja avointa palautetta kaikesta uudesta. Mitä aktiivisemmin osallistut, annat palautetta ja esität toiveita, sitä enemmän saat jäsenyydestäsi irti. Jäsenlehtemme on edelleen Markkinointi&Mainonta, josta saat tänä vuonna myös digitaaliset sisällöt käyttöösi. Lisäksi saat jäsenetuina uusinta tietoa ja etuja kumppaneiltamme, palvelevan verkkosivuston työsi tueksi, arvokkaita kontakteja sekä useita ammatillisia tilaisuuksia vuodessa.

Innostutaan yhdessä markkinoinnin muutoksesta, jonka ytimessä me kaikki olemme ja elämme!