Suomi elää keskellä sekä teollisuuden rakennemuutoksen että voimakkaan digitalisoitumisen aikaa. Koko ajan kiristyvässä globaalisissa kilpailutilanteessa yritysten on löydettävä uusia ja entistäkin luovempia keinoja kilpailussa menestyäkseen. Yksi vielä liian vähän hyödynnetty liiketoiminnan osa on aineeton omaisuus.
Onko yrityksellänne aineetonta omaisuutta (esim. tekijänoikeudet, tavaramerkit, mallisuojat, patentit, brändi), josta joku haluaisi maksaa? Tai menestyisikö yrityksenne paremmin hankkimalla oikeudet hyödyntää toisen tunnettuutta tai kehitysprosessia?
Suomessa aloitettiin lokakuussa IPR-agenttien valmennus, jonka tuloksena ryhmälle ihmisiä kehittyy taito auttaa yrityksiä juuri näissä asioissa. Mistä siis on kyse:
1. Tehdään näkyväksi aineettoman arvonlisän syntyminen, erityisesti lisensoinnin tuomia mahdollisuuksia hyväksi käyttäen.
2. Lisätään yritysten tietoa ja ymmärrystä hallinnoimansa immateriaalioikeudellisen omaisuutensa taloudellisesta hyödyntämisestä ja sopimusten merkityksestä sen mahdollistajana.
3. Lisätään teollisuuden ja palveluiden tuottajien ymmärrystä lisensoinnin ja IPR-yhteistyön tarjoamista mahdollisuuksista oman liiketoimintansa kehittämisessä ja kasvattamisessa, yhteistyössä muiden yritysten kanssa.
4. Laajennetaan ymmärrystä lisenssiagentin merkityksestä uuden liiketoiminnan havainnoijana ja mahdollistajana.
5. Selvitetään pilotoimalla, olisiko lisenssiagentin toimintamallia mahdollista hyödyntää korkeakouluissa ja yliopistoissa tehtyjen tutkimusten ja niiden tulosten kaupallistamisessa – eli uuden liiketoiminnan synnyttämisessä yrityksille.
Muutama käytännön esimerkki:
– Laukun lukosta alkanut Hello Kittyn maailmanvalloitus.
– Kalevala korun Mike Monroe -korusarja, joka teki miehistä uuden ostajakunnan vanhalle koruvalmistajalle.
– Goodyearin nimi takaa vaelluskenkien kestävyyden.
– Muotoilun kultakauden muotoilijan nimen lisensointi valaisinvalmistajalle nopeuttaa markkinoille pääsyä ja valaisinten kiinnostavuutta.
Jos kiinnostuit ja haluat kuulla lisää, ole yhteydessä:
Marit Hohtokari, marit.hohtokari@cursor.fi, p. 040 190 2576