Miksi maailman onnellisimman kansan arvoilla ja asenteella ladattu markkinointi on nyt globaali myyntivaltti?

Vuoden 2022 markkinoinnin megatrendeiksi on lukuisissa julkaisuissa ennustettu:

  • vastuullisuus
  • läpinäkyvyys
  • inklusiivinen luovuus ja innovaatiot
  • uudet teknologiat

Toki moinen buzz-word -kirjo on vilkkunut ennusteissa aiempinakin vuosina, mutta ihmiskunnan ja planeettamme onneksi ”Poika, joka huusi sutta” -tarina on yritysten osalta vihdoin edennyt pisteeseen, jossa korulauseet eivät enää riitä. Ihmiset vaativat yrityksiltä lupausten lunastusta tekoina ja toimintana.

Ovet ja ikkunat kansainvälisille markkinointi-markkinoille ovat nyt auki.

Mikä siis olisikaan parempi ”iskun paikka” ja aika meille suomalaisille markkinoinnin ja luovan alan ammattilaisille? Eikö tämä maailman onnellisin insinöörikansa kanna DNA:ssaan juuri noita mainittuja arvoja ja ole aina ollut enemmän tekevää kuin sanoin kuorruttelevaa porukkaa? Kaiken lisäksi se osaa myös nauraa itselleen ja olosuhteilleen.

Pandemia on kaikessa kurjuudessaan tehnyt myös jotain hyvää. Tämä yhteinen vihollinen on mm. etäyhteyksien käytön kehittymisen myötä poistanut yhteistyötä aiemmin estäneitä tai hidastaneita raja-aitoja niin yritysten, valtioiden kuin maanosienkin väliltä.

Ovet ja ikkunat kansainvälisille markkinointi-markkinoille ovat siis meille suomalaisille luovan alan toimijoille nyt monellakin tapaa auki. Kuljetaan niistä ja avataan ovia yhä lisää. Meillä on siihen juuri nyt kaikki tarvittavat avaimet.

Mitä?
Webinaarissa taustoitetaan modernin markkinoinnin prinsiippejä, trendejä ja tulevaisuutta sekä käydään läpi case-esimerkkejä onnistumisista.

Kenelle?
Markkinoinnin ja luovan alan ammattilaisille. Webinaari auttaa ymmärtämään, millä keinoin markkinointiteoista tehdään vaikuttavia.

Asiantuntija
Jyrki Poutanen, Chief Creative Officer \ Partner at TBWA\Helsinki

During his 25+ years in creative industry Jyrki has worked with the Nordic’s biggest brands and various international clients ranging from renewable energy to food industry and from healthcare to local and global NGO’s.

Jyrki’s is passionate about aiding companies find their moral compass to navigate towards more sustainable and equal future. He’s known for his ability to connect brands and organisations with the surrounding culture, societal conversation and inclusive and sustainable progress.

Jyrki’s work has won numerous national and international awards, including several PR Lions, a category he consider’s closest to his heart. In 2021 he was honoured to be among the 100 most creative people in the world by Adweek.

Aika
Torstai 10.2.2022 klo 10.00-11.00
(Huom! Jos loppukeskustelua syntyy, varaamme sille aikaa klo 11.15 asti.)

Paikka
Webinaari – voit osallistua etänä tietokoneeltasi tai mobiilisti. Käytämme ZOOM-alustaa.

Hinta
• MARKin jäsenille webinaari on maksuton.
• Muille osallistujille osallistumismaksu on 129 €. Maksu laskutetaan.

Markkinointiliiton jäsenyys 
Lunasta itsellesi vuoden 2022 jäsenyys ja varmista paikkasi markkinoinnin huipputapahtumissa. Saat kaikki MARK webinaarit maksutta.
Lue lisää eduistamme

Katso webinaaritallenne: Markkinoinnin megatrendit ja tulevaisuus