Tämän vuoden Universumin opiskelijatutkimuksen tuloksia julkistettaessa pysähdyimme nuorisopaneelissa pohtimaan, mitä nuoret oikeastaan odottavat työelämältä. Keskustelu ei kertonut sukupolvesta, joka haluaisi päästä helpommalla. Se kertoi sukupolvesta, joka yrittää ymmärtää, millaiseen työelämään he ovat astumassa ja millä ehdoilla siellä voi voida hyvin, oppia ja tehdä merkityksellistä työtä.

Poikkeusajan nuorten toiveet ja ajatukset ovat inhimillisiä

Tämän päivän opiskelijat ja työelämään siirtyvät nuoret ovat korona-ajan nuoria. Moni heistä on nähnyt vanhempiensa työn aivan uudella tavalla: kotona, palavereina, viesteinä, keskeytyksinä ja pitkiksi venyvinä päivinä. Erityisesti tietotyö, joka on aiemmin jäänyt monessa kodissa näkymättömäksi, tuli poikkeusvuosina osaksi nuorten arkea.

Samalla nuoret ovat seuranneet vierestä työelämän kuormittavuutta, epävarmuutta ja ristipaineita. Kun tähän yhdistetään talouden epävarmuus, työelämän murros ja median kautta välittyvä kuva jatkuvasta paineesta, on varsin inhimillistä, että nuorten toiveet eivät ala pelkästä urakiidosta. Ne alkavat tasapainosta, turvallisuudesta, kunnioituksesta ja mahdollisuudesta rakentaa kestävää työelämää.

Jokaisen olisi hyvä pohtia, millaista signaalia, sanallista tai sanatonta, vie mukanaan kotiin. Mikä on se viesti ja näkymä työelämään, jota minä ympärilleni heijastan? Olisiko minulla jotain positiivista kerrottavaa omasta työpäivästäni?

Työnantajat etsivät tekijöitä, nuoret etsivät kestävyyttä

Yksi kiinnostavimmista havainnoista tutkimuksessa liittyi työnantajien ja nuorten väliseen odotuskuiluun. Työnantajat hakevat tuloshakuisuutta ja yrittäjähenkisyyttä. Nuoret taas korostavat tasapainoa, hyvinvointia, turvallisuutta ja kunnioittavaa kulttuuria. Tämän voisi tulkita ristiriidaksi, mutta ehkä kyse ei ole vastakkainasettelusta. Nuoret eivät sano, etteivät he halua tehdä töitä kunnianhimoisesti. He kysyvät, millaisessa ympäristössä kunnianhimo on kestävää.

Paneelissa nousi esiin, että moni nuori on valmis tekemään paljon töitä, oppimaan ja kantamaan vastuuta. Mutta he eivät halua työelämää, jossa jatkuva kiire, epäselvät odotukset ja loputon suorittaminen ovat oletusarvo. He eivät kaipaa vähemmän tekemistä. He kaipaavat enemmän tolkkua tekemiseen.

Ehkä tässä nuoret sanoittavat jotakin, mitä moni kokeneempikin työntekijä tunnistaa. Aika moni meistä on väsynyt sykkimiseen ilman merkitystä. Tuloshakuisuus ja tasapaino eivät ole toistensa vastakohtia, tarvitsemme molempia.

Kunnioitus on hyvän työelämän perusasia

Kun nuorilta kysyttiin, mitä he tarkoittavat kunnioituksella, hyvinvoinnilla ja turvallisuudella, vastaukset olivat tavallisia, inhimillisiä ja hyvän työelämän perusasioita. Nuoret puhuivat kunnioittavasta ja tasavertaisesta vuorovaikutuksesta, nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta sekä siitä, että ihmisiä kohdellaan asiallisesti. He toivoivat myös rehellisyyttä. Työnantajien pitäisi kertoa avoimesti, millainen kulttuuri työpaikalla oikeasti on.

Tämä on tärkeä viesti yrityksille. Työnantajakuva ei voi olla kiiltokuvaversio arjesta, sen pitää olla totta. Jos rekrytoinnissa luvataan enemmän kuin arki lopulta antaa, luottamus katoaa nopeasti.

Merkitys auttaa ponnistelemaan

Nuorten toiveissa korostui myös tarve ymmärtää, miksi työtä tehdään. Mikä on työn tarkoitus? Kenelle se tuottaa arvoa? Miksi juuri tämä on tärkeää? Tässä yrityskulttuurilla, johtamisella, sisäisellä markkinoinnilla ja brändillä on suuri merkitys. Parhaimmillaan yhteinen suunta ja merkitys voivat olla kuin leirinuotio, jonka äärelle ihmiset kokoontuvat. Se antaa syyn nähdä vaivaa ja auttaa myös kestämään yhteistä epävarmuutta.

Samalla merkitys auttaa rajaamaan tekemistä. Jos yrityksissä keskityttäisiin kirkkaammin siihen, mikä todella tuottaa arvoa, paljon voitaisiin ehkä myös jättää tekemättä.

Oppiminen ei voi olla vain yksilön vastuulla

Tänä vuonna oppiminen ja kehittyminen nousivat nuorille kolmanneksi tärkeimmäksi työnantajaattribuutiksi. Nuorille se tarkoittaa vahvaa oppimiskulttuuria, koulutusohjelmia, mentorointia, oppimisresursseja ja selkeitä urapolkuja.

Paneelissa kysyin, millainen ympäristö tukee uskallusta kokeilla, ottaa vastuuta ja etsiä uutta tietoa. Vastauksissa korostui luottamus. Nuoret tarvitsevat mahdollisuuksia, mutta myös tunteen siitä, ettei kaikkea tarvitse osata heti. Oppimisen pitäisi olla yhteistä. Ei niin, että jokainen yrittää yksin parhaansa, vaan niin, että organisaatioissa rakennetaan yhdessä kykyä oppia ja jakaa tietoa. Myös palautteen pitää olla sellaista, että virheistä voi aidosti oppia. Tärkeää on myös selkeys, mihin nuori voi vaikuttaa ja mihin ei? Missä asioissa voi itse päättää toimia toisin? Kuka tarvittaessa auttaa päätöksenteossa?

Panelisteilta nousi myös herättelevä ajatus, että tulevaisuudessa ei ole senioreita ilman junioreita. Jos nuorille ei anneta ensimmäisiä mahdollisuuksia, oppimisen paikkoja ja pääsyä työelämään, ei voi syntyä tulevaisuuden osaajia, vastuunkantajia ja johtajia.

Tekoäly kiinnostaa, mutta vaatii vastuullisuutta

Nuorten suhde tekoälyyn on samaan aikaan aktiivinen ja kriittinen. Moni opiskelija on kehittänyt omia tekoälytaitojaan, mutta suhtautuminen tekoälyä hyödyntäviin työnantajiin on hieman varovaisempaa kuin aiemmin. Kriittisten joukko voimakkaasti tekoälyä hyödyntäviin yrityksiin oli kasvanut.

Paneelissa tämä näkyi erityisesti rekrytoinnissa. Nuoret toivoivat, ettei tekoälyä käytettäisi hakemusten läpikäymiseen tavalla, joka tekee hakijasta näkymättömän tai typistää ihmisen dataksi. Nuoret eivät yleisesti vastusta teknologiaa. Heidän viestinsä oli, että tekoälyn käyttöä pitäisi suunnitella systemaattisemmin, vastuullisemmin ja ihmisen ohjaamana. Sitä ei pitäisi ottaa käyttöön vain tehokkuus edellä tai yksittäisiä työvaiheita osaoptimoiden, vaan niin, että se aidosti parantaa tapoja tehdä työtä. Tekoälyn hyödyntämisessä korostuu samat asiat kuin työnantajabrändissä: luottamus ja läpinäkyvyys.

Nuorten toiveet ovat lopulta inhimillisiä tarpeita

Nuorisopaneelin perusteella nuoret eivät pyydä työelämältä mahdottomia. He pyytävät kunnioitusta, rehellisyyttä, tasapainoa, oppimista, luottamusta ja merkitystä. He haluavat tehdä töitä, mutta eivät hinnalla millä hyvänsä. He haluavat kehittyä, mutta eivät kadottaa itseään jatkuvaan suorittamiseen.

Ja lopulta nämä eivät ole vain nuorten toiveita. Ne kuulostavat hyvin tutuilta, kun ajattelee lähes ketä tahansa, jonka kanssa olen viime vuosina keskustellut työelämästä. Meillä ei siis ole erikseen nuorten tarpeita ja muiden tarpeita. Meillä on inhimillisiä tarpeita, jotka ovat nousseet kaiken muutosvauhdin, epävarmuuden ja tulospaineen keskellä niin tärkeiksi, ettei niitä voi enää sivuuttaa.

Kysymys ei siis ole vain siitä, miten nuoret saadaan sopeutumaan nykyiseen kovatahtiseen ja vaativaan työelämään. Kysymys on siitä, miten rakennamme työelämää, jossa me kaikki voimme kestävästi kehittyä ja kasvaa kohti tulevaisuutta.

Se vaatii parempaa johtamista, kestävää kasvua tukevaa kulttuuria, vahvempaa oppimiskulttuuria ja vastuullisempaa teknologian hyödyntämistä. Se vaatii myös rohkeutta sanoa, että inhimillisyys ei ole tehokkuuden vastakohta. Se on sen edellytys.

Haluamme olla vahvasti mukana näissä talkoissa. Markkinoinnin ala ja sen ammattilaiset ovat usein muutoksen etujoukoissa. Alamme ammattilaiset ovat usein myös auttamassa kaikkien alojen organisaatioita kohti uutta maailmaa ja markkinoita ja se asettaa alamme ammattilaisille suuren vastuun oman osaamisen jatkuvassa ylläpitämisessä ja kehittämisessä, sekä toimivassa vuorovaikutuksessa. On suuri kunnia voida auttaa tässä alamme ammattilaisia joka päivä. Haluamme myös laaja-alaisella yhteiskunnallisella vaikuttamisella ja monialaisessa verkostossamme rakentaa yhdessä kestävämpää, inhimillisempää ja paremmin kaikkia ikäluokkia palvelevaa työelämää. Kestävä kasvu syntyy yhdessä.

Kirjoittaja
Sanna Laakkio
toimitusjohtaja
MARK Suomen Markkinointiliitto ry

Mediatiedote 4.6.2026: Universumin vuotuinen Suomen Ihanteellisimmat Työnantajat -tutkimus paljastaa murroksen >

Tutustu laajemmin nuorten äänestämiin unelmatyöpaikkoihin eri aloilla >