Järjestimme huhtikuussa webinaarin, jossa Kollabollan Brando Louhivaara tarjosi kokonaisvaltaisen kuvan luovuuteen vaikuttavista asioista ja keinoista parantaa koko organisaation luovaa ajattelua. Toteutamme webinaarin uudelleen yleisön pyynnöstä.

Miksi jokaisen yrityksen täytyy olla luova?

Kun puhumme luovuudesta yritysten arjessa, kohtaamme usein ajatuksen, että luovuus on vain jotain taidetta. Näin ei tietenkään ole. Todellisuudessa jokainen yritys on syntynyt, kehittynyt ja kasvanut luovuuden avulla. Miksi niin moni yritys kadottaa kyvyn ajatella luovasti? Mihin katoaa luova liekki yrityksen arjessa ja miten se saadaan sytytettyä uudelleen? Luova kukoistus ja yrityksen kehitys on kiinni ihmisten kyvystä kehittää ja viedä läpi uudenlaisia ajatuksia yhdessä.

Webinaarin vetäjänä on Kollabollan perustaja ja toimitusjohtaja Brando Louhivaara.
Brando Louhivaara on systemaattisen luovan ajattelun asiantuntija. Hän on toiminut hämmästyttävän laaja-alaisesti luovuuden äärellä koko 30-vuotisen uransa erilaisissa tehtävissä mediassa ja markkinointitoimistoissa. Tärkeimmän oppinsa hän on saanut Yleltä, joka on valittu maailman innovatiivisimmaksi yleisradioyhtiöksi heti BBC:n jälkeen. Louhivaara on toiminut luovana johtajana valmentaen ja fasilitoiden eri alojen osaajia.

Yleisön kommentteja huhtikuun webinaarista:
”Olipa kivasti esitetty ja positiivinen seminaari! Tuli hyvä mieli ja sain vahvistusta omaan tekemiseen. Kiitos!”

• ”Erittäin hyviä nostoja ja kolahti omiin kokemuksiin. Myös todella hyviä käytännön työkaluja luovien ideoiden kehittämiseen – iso kiitos.”
• ”Yllätyin positiivisesti! Hyvä, positiivinen, luonnollinen, iloinen. Sisältöä elävöitti hyvin ruudulle aika ajoin ilmestyneet esitykset.”

Aika
Perjantai 5.6.2020 klo 10.00-11.00

Paikka
Webinaari – voit osallistua etänä tietokoneeltasi tai mobiilisti.

Hinta
Webinaari on tarkoitettu MARKin jäsenille ja on se maksuton.
Osallistujamäärä on rajattu.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen viimeistään 3.6.2020 mennessä. Linkki webinaariin lähetetään osallistujille erikseen.

Markkinointiliiton jäsenyys
Jäseneksi voi liittyä jokainen markkinoinnista ja sen ilmiöistä kiinnostunut – ammattiin katsomatta, uran joka vaiheessa. Liity nyt, niin pääset osallistumaan tapahtumiimme ja saat MARK me -sisältöpalvelun käyttöösi.
Tutustu lisää

Katso webinaaritallenne: Yrityksen luova kukoistus